Arkielämää 17 miljoonan asukkaan Delhissä suomalaisnäkökulmasta

Arkinen elämä koti-Suomessa käydessä tuntuu mutkattomalta. Valo syttyy katkaisijaa painettaessa ja vettä tulee hanaa käännettäessä. Verkko syöttää sähköä tasaisesti. Jäteauto noutaa laijitellut jätteet määräajoin. Elämän infra soljuu kuin tanssi.

Olen asunut Intiassa vuodesta 2008. Ensin kolme vuotta Etelä-Intian Chennaissa, jossa trooppinen merellinen ilmasto luo olosuhteet, joita suomalainen voisi luonnehtia huonosti lämmitetyksi saunaksi. Delhiin muutin helmikuussa 2012, enkä osannut valmistautua kuinka kylmää Delhissä voisi olla. Delhin talven kylmyyttä taivasteltiin Chennaissa ja pidin sitä liioiteltuna – eihän + 14 C astetta talvipäivänä ole kylmä. Delhiin muutettuani minulle valkeni, että kylmä onkin sisällä: asunnossani oli viikkotolkulla noin + 10 C lämpötila, jota terävöitti luihin ja ytimiin hiipivä kosteus. Sähköhuovan hankinta pelotti: entäpä jos tulee joku outo piikki sähkönsyötössä ja saan sähköiskun. Lopulta hankin kaksi sähkökäyttöistä öljypatteria, joiden käytöstä pläjähti yllätyksekseni kolme kertaa normaalia suurempi sähkölasku.

Delhi, kuten muutkin Intian miljoonakaupungit, kasvaa kovaa vauhtia. Kaupunkialue laajenee entisille maanviljelysalueille. Niille rakennetaan intialaisten ”unelmakoteja”, jotka suomalaisen silmissä vaikuttavat betonighetoilta. Näitä uusia asuinalueita myydään mahtipontisilla nimillä sekä kauniilla kuvilla, joissa vilisee golfkenttiä, luksusautoja ja samppanjalaseja kilisteleviä pariskuntia parvekkeella illankoitteessa. Tosiasiallisesti alueilla ei ole alussa mitään perusinfraa eikä palveluita.

Koko Intiassa on tällä hetkellä 22 miljoonan asunnon vaje. Kestävä rakentaminen , smart homes – asumisen ylellisyys ja helppous sekä kodin turvallisuus – ne ovat tämän päivän rakentamisen mantroja.

Itse asun eteläisessä Delhissä, jossa on sekaisin vanhempaa ja uutta asuntokantaa. Asuinalueet ovat tiuhaan rakennettuja eikä valtavaa isojen autojen buumia ole osattu ottaa huomioon kaupunkisuunnittelussa. Monet pikkukadut raikavaat torvensoitosta, kun turhautuneet asukkaat yrittävät päästä kotiporttinsa eteen katujen ollessa täynnä toinen toistaan isompia maastureita.

Intialaiseen asumisen arkeen kuuluu paljon pakollista säätämistä. Imurit ovat vielä hyvin harvinaisia, tiskikoneista puhumattakaan. Apulainen sen sijaan kuuluu jokaiseen talouteen: hän lakaisee, moppaa ja tiskaa vaikka olisikin sähkökatko. Suomalainen tuo kotimaanmatkoiltaan pakasteen täyteen ruisleipää, lohta, poroa, mutta kuumaan vuodenaikaan ne on syötävä nopeasti, koska yksi pidempi sähkökatko sulattaa nopeasti arvokkaat herkut. Parinkin tunnin sähkökatko on rankka: ulkolämpötilan ollessa + 44 C samat lukemat ilmaantuvat nopeasti sisällekin ja nukkuminen tai ylipäänsä oleminen on hankalaa. Mikäli taloyhtiössä on generaattori, ilmastointilaitteet toimivat myös katkosten aikana. Mikäli on talon omistaja on hankkinut vain invertterin, kevyemmän luokan ratkaisun, muutama valo ja muutama kattotuuletin jaksavat pyöriä ehkä 3-4 tuntia.

Olen kysellyt varakkailta delhiläisiltä tutuilta, mikseivät he hanki talven varalle kunnon lämmitysratkaisuja. Miten olisi kaksinkertaiset ikkunat? Entä tiivistetyt ovet ja ikkunat? Tai erilaiset eristeet, jotka toimisivat sekä helteellä että pakkasella? Vastaukseksi saan yleensä hiukan hämmästyneen ”mutta kylmä aikahan kestää vain kuutisen viikkoa”. Jotenkin ihailen intialaisten DNA:ssa olevaa korkeaa epämukavuuden ja epävarmuuden sietokykyä – kehittyvässä maassa on totuttu monen asian toimimattomuuteen eikä siitä tehdä numeroa.

Kotitalousjätteiden lajittelu on vielä lapsenkengissään. Intiassa on omanlaisensa arvoketju kotitalousjätteen käsittelyssä, mutta meidän näkökulmasta se on hiukan käänteinen. Kaikki jätteet laitetaan samaan pussiin ja sen jälkeen roskakuskit sorttaavat jätteen lähiseudun avosorttiasemalla, jossa kuumaan vuodenaikaan hajujen kimara on melkoinen.

Delhiläinen elämänmeno on paljon eläväisempää kuin Suomessa. Naapurit pitävät monesti asuntonsa ovea auki ja heidän keittiönsä aromit sekä äänekäs keskustelu kantautuvat läpi talon. Oven taakse ilmaantuu tuon tuostakin joku. Sunnuntaiaamu on erittäin suosittu ajankohta, jolloin oven takana on sanomalehtimaksun kerääjää, jätemaksun kerääjää, kaasulaitoksen poikaa ja kaapelitelevisiofirman asiamiestä. Delhi elää väsymättä, seitsemän päivää viikossa ja vain ihan yön sydämessä kadut ovat hiljaisia. Sunnuntai on päivä siinä missä muutkin.

Itse olen iloinen makuuhuoneen ikkunan takana olevasta korkeasta puusta, jonne auringonnousun aikaan ilmaantuu lintuja mekkaloimaan – luonto on jopa täällä sittenkin lähellä.

Yksityisyyttään varjelevalla suomalaiselle on elämys asua Intian suurkaupungissa, jossa ihmisiä tulee ja menee ja jossa tervehditään kohteliaasti ja kysytään kuulumiset. Madam-ji, ilakoi lähihedelmäkojun poika, kun näkee minun saapuvan. Pohdin vain mistä hän keksi laittaa kunnioitusta ilmaisevan ji-päätteen madamin perään!

Silva Paananen

Kirjoittaja on Delhissä asuva Silva Paananen, suomalaisomisteisen markkinointiviestintä-ja projektinjohtoyrityksen Promade Communications India Pvt Ltd:n toinen perustaja ja Intian maajohtaja.

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone