Brändi ajoi lokaan

Muistan jokin aika sitten ihastelleeni televisiossa pyörinyttä Volkswagenin automainosta. Erityisesti korviini jäi soimaan mainoksen loppu, jossa ruutuun ilmestyy ainoastaan VW:n logo ja mahtipontinen miesääni, joka sanoo:

– Volkswagen. Das Auto.

Kolumnissa ei pysty toistamaan ääntä, mutta paino on sanassa Das. Syntyy tunne, että maailmassa ei voi olla hienompaa autoa kuin tuo.
Volkswagen on ollut aina elämässäni, vaikka omassa perheessämme suosittiin muita merkkejä. Monilla sukulaisilla oli Volkkari ja suosituin malli oli kupla. Sittemmin keksin omille lapsilleni heidän ollessaan pieniä pitkillä automatkoilla kaikenlaisia leikkejä. Yksi oli kuplavolkkareiden laskeminen. Joka näki ensimmäisenä kuplavolkkarin, hänen piti huutaa:
– Kuplakuplakupla.

Legendaarinen on myös junanokka-volkkari, eräänlainen minibussi, joita vieläkin näkee joskus tien päällä.
Mutta mitä tapahtui? Saksan autojätti jäi syyskuussa kiinni päästötesteihin liittyvästä huijauksesta Yhdysvalloissa. Skandaali oli valmis ja laajeni nopeasti. Kukaan ei tällä hetkellä ole varma, mitä kaikkia eri puolilla maailmaa myytäviä Volkkareita huijaus koskee. On myös arveltu, että päästöhuijaus ulottuisi mahdollisesti myös toiseen saksalaiseen automerkkiin Audiin. Näyttöä tästä ei käsittääkseni ole.
Volkswagen on elämänsä pahimmassa kriisissä. Kukaan tuskin voi varmuudella sanoa, selviääkö yhtiö jupakasta. Edessä on pitkä marssi: ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan. Prosessi voi kestää vuosia ja bisnes ei ehkä odota. Rahaa palaa, lakimiehet kuittaavat.
Päitäkin on pudonnut. Toimitusjohtaja ja myös esimerkiksi viestintäjohtaja ovat jo ainakin saaneet potkut.

***

Toissailtana silmiini osui taas Volkswagenin mainos. Puhujan paino oli edelleen sanalla Das.
Minun korviini se kuulosti nyt lannistuneen miehen ääneltä. Miten nopeasti voi menettää uskottavuuden, luotettavuuden ja vuosien työn? Siis: maineen.
Volkswagenin brändi on ajanut lokaan. Aika näyttää, pääseekö Volkkari puhtaaksi pestynä takaisin kuivalle ja suoralle moottoritielle.

 

Marja-Liisa Rajakangas

Kirjoittaja on STTK:n viestintäjohtaja

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone