Elekieltä – kuinka ehdokkaat pärjäsivät?

“Elekieltä,
no, mä jään vangiksi silmäniskuus,
Elekieltä, saan hymy-poika palkinnon.
Suukoista teet, dudu duduu, kielitieteen,
silleen, se toimii…”

Tätä Cliftersin kappaletta hyräillen päätin tehdä empiirisen minikokeen. Deittailutaidoista ei ole kyse, mutta itsensä tykö tekemisestä näin vaalien alla.

Entisenä esiintymistaidon kouluttajana ihmisen elekieli on mielestäni kiinnostava tutkailun kohde. Yle on tänä vuonna kutsunut jokaisen eduskuntavaaliehdokkaan 4 minuutin vaalihaastatteluun. Päätin tehdä kokeeni katsomalla haastatteluklippejä ottaen niistä äänet pois. Mitä saisin selville ehdokkaista tällä tavalla?

Katsoin 24 ehdokkaan haastattelut. He edustivat varsin kattavasti Suomen eri alueita sekä puolueita ja olivat eri ikäisiä naisia ja miehiä. Myös muutama etnisempi suomalainen osui otokseeni. Vaikuttaa siltä, että henkilön ikää, sukupuolta ja etnistä taustaa enemmän persoona on se, joka määrää. Studioasetelma on omalta osaltaan omiaan jäykistämään haastateltavat, mutta silti jonkin verran eroja oli huomattavissa.

Ketkä siis hoitivat homman niin sanotusti himaan? He, jotka katsoivat peittelemättä kohti haastattelijaa ja joiden asento oli avoin, silmät olivat läsnä, kulmakarvat kohoilivat, otsat kurtistuivat ja pään liikkeet elivät puheen myötä. Noin kolmasosan kohdalla olisi tehnyt mieli laittaa ääni päälle ja uteliaana kuulla, mistä he niin positiivisena ja painokkaasti vaikuttivat puhuvan.

Myös ryhti vaikuttaa. Studion tuolit eivät selvästikään olleet kovin mietittyjä energisen olemuksen luomiselle. Monilla elekielen mittelössä pärjäävillä oli harkitusti selkä suorassa. Vaikka asento voi tuntua tarpeettomankin ryhdikkäältä, näyttää se lähikuvassa dynaamiselta, ja (mieli)kuva on vaikuttamisen väline. Rento asento näyttää kameran välityksellä vain ja ainoastaan löysältä.

Intensiivinen katsekontakti hakkaa mennen tullen pälyilyn ja ilmiselvän ajatuksen etsinnän. Kun aikaa on vain 4 minuuttia, huomaa äänettömässäkin versiossa heti, jos mielipiteet ja perustelut eivät ole kirkkaana mielessä. Elekieli on armotonta: olkapäiden kohottelusta, ilmeettömistä kasvoista ja pään alaspäin nuokkumiselle antaa itsestään EVVK-kuvan. Jokaisen vaikuttamaan pyrkivän olisi hyvä tiedostaa oma niin sanottu perusilmeensä. Jos suupielet roikkuvat, niin on fiksua panostaa tietoiseen kasvojen eleiden korostamiseen. Se, mikä saattaa itsestä tuntua korostetulta pelleilyltä, yleensä näyttää vieraan silmiin neutraalin toimivalta.

Vastaaviin tilanteisiin joutuville tuli mieleeni “verryttelyn” tärkeys. Kaikki pitää osata heti laittaa likoon. Tämäkin on paljon omista tiedostamisen taidoista kiinni eikä niinkään ulkoisista tekijöistä. Nyt moni tuntui heräävän vasta haastattelun viimeisen puolen minuutin aikana. Ilmeet kirkastuivat ja kasvoihin tuli eloa. Sen jälkeen aika loppui kesken. Olisipa sama intensiteetti ja läsnäolo ollut kaikilla mukana alusta alkaen.

Elekielen tarkasteluni oli vain pieni otos valtavasta lähes 2000 ehdokkaan joukosta. Olisi mielenkiintoista nähdä jonkun muun maan vastaava asetelma, tai kuulla jonkun muun maalaisen analyysi näistä Ylen haastatteluista. Maassa toki maan tavalla. Silti en voi olla pohtimatta, saisimmeko rakkaan Suomenmaamme asioihin vähän enemmän potkua, jos myös puheenvuoroissa uskallettaisiin ottaa riskejä eikä pyrkiä neutraaliin ja kaikkia miellyttävään lopputulokseen.

Ehdokkaana on suurennuslasin alla, ja sekä elekieli että puhetaidot (retoriikka ja äänenkäyttö) ovat mukana luomassa ensivaikutelmaa. Erilaisen näkökulman asiaan siis saa, jos laittaa äänet päälle ja kuuntelee vastaavan otoksen ilman kuvaa. Mikä ja kuka silloin kiinnittäisi kuulijan huomion?

Vaikka tarkka arviointi hieman julmaa onkin, on se mielestäni aivan ok, sillä kyseessä ovat henkilöt, jotka tulevat olemaan päättämässä meidän kaikkien asioista ja tulevaisuudesta. Mielikuvat vaikuttavat paljon isompiin asioihin kuin mitä haluaisimme tunnustaa. Tee siis oma testisi! Kun joku tekee sinuun lähtemättömän vaikutuksen hyvässä tai huonossa, yritä asettua hieman itsesi ulkopuolelle, iske mietintämyssy päähän ja kysy itseltäsi: MIKSI?

Laura Sarparanta

Kirjoittaja toimii MIFissä viestintäkoulutuksien asiakkuuspäällikkönä.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Retoriikan kesäkoulun blogissa.

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone