Eurooppa, rakkaani — ajatuksia opintomatkalta

Ilmapiiri Brysselissä on muuttunut. Vanha turvallinen byrokratian moitinta tuntuu kadonneen keskusteluista kokonaan, sillä on tärkeämpääkin ajateltavaa kuten esimerkiksi pitkittynyt Ukrainan kriisi ja infosota, äärioikeiston nousu, Trump, siirtolaisuus ja Brexit. Olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikakauteen.

Virkamiehet, lobbarit, poliitikot ja diplomaatit ovat huolestuneita, eivätkä vaivaudu peittämään sitä. Vallan kabineteissa sekoittuvat epävarmuus ja määrätietoisuus: Euroopan unioniin uskotaan,  mutta huoli sitä rikki repivistä voimista kasvaa. Kenellekään ei tarvitse erikseen muistuttaa Euroopan unionin perimmäisestä päämäärästä, rauhasta Euroopassa.

Sotilas kovat piipussa joka kadunkulmassa muistuttaa, ettei terrorismin uhan aika ole ohi. Metrossa ei kannata huudella kovaäänisesti ellei halua huolestuttaa aamuruuhkan kanssamatkustajia. Elämä menee eteenpäin niin EU-kortteleiden asiantuntijakuplassa kuin kaupunkilaisten keskuudessa, sillä pelolle ei anneta valtaa.

On ironista, että juuri Brysselin byrokratiaviidakossa korostuu ihmisen suhde toiseen ihmiseen. Mikään ei ole niin olennaista, kuin verkostot ja vuorovaikutussuhteet. Loputtomat kokoukset, läpinäkyvästi verkossa julkaistut esityslistat ja laajamittainen raportointi vaihtuvat mielikuviin kansalaisten edusta huolehtimisesta, näitä joko suojellaan tai varmistetaan verorahojen oikeaa käyttöä. Virastojen tuhannet virkamiehet pyörittävät paperikasojen lisäksi myös satunnaisen kävijän pään pyörälle. Täälläkin on lähdekritiikille käyttöä, sillä jokaisella on oma asiansa edistettävänään.

Lobbareita ja edunvalvontajärjestöjä riittää. Valtakoneistoon kohdistuvaa vaikuttamistyötä on tehtävä jo esiselvitys- ja luonnosvaiheissa, vuosia ja kuukausia ennen varsinaisia päätöksiä. Ilman suhteita ei kukaan pärjää, eikä suhteita voi luoda ilman asiaa ja vastavuoroista hyötyä.

Euroopan unionista pitäisikin oikeastaan puhua täsmällisemmin parlamenttina, komissiona, neuvostona ja jäsenmaina, jotta sen päätöksentekosuhteet ja edustamat tahot muistuisivat mieleen paremmin. EU tuntuu jähmeältä ja elämältä vieraalta otsikossa, joka ei liity omaan arkeen millään tavalla. Ja kuitenkin EU on arjessamme läsnä enemmän kuin tulee ajatelleeksikaan yhteisenä rauhana, lainsäädäntönä, valuuttana, työssäkäynti- ja matkustusalueena. Yhteinen päätöksenteko 28 jäsenmaalla on hidasta ja tuskaista, kun jokainen vetää kotiinpäin ainakin mediakommenttinsa. Asian ei pitäisi yllättää ketään, joka on yrittänyt järjestää jotain yhteistä tapahtumaa edes parhaimpien ystäviensä kesken, niin sanotusti säätöä riittää ja tupakkaa kuluu.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän eurooppalaiseksi tunnen itseni. Mitä tapahtuu Euroopalle, tapahtuu myös minulle, perheelleni, työyhteisölleni ja yhteiskunnalleni. Vaihtoehtojen hakeminen tulevaisuuden suunnitelmille edellyttää realistista tilannekuvaa nykyhetkestä. Etäisyyttä ottamalla asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen ja näkökulmaa vaihtamalla saa uusia ajatuksia. Arvonsa on myös sillä, että päättää pitää kiinni jostain aiemmasta ajatuksesta. Siispä kiitos jälleen kerran Bryssel ja kiitos Eurooppa. EU on kaukana täydellisyydestä, mutta se on silti edelleen paras toivomme.

Hanna Salminen
Viestinnän valmentaja, coach

 

 

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone