Blogi

Haemme kehittämispäällikköä / projektipäällikköä

rekrytoimme

Haemme Management Institute of Finland MIF Oy:n Helsingin toimistoon kokenutta asiantuntijaa kehittämään ja toteuttamaan tutkintokoulutuksia, joiden pääkohderyhminä ovat erilaisissa kansainvälisen kaupan johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt sekä yritysten ja organisaatioiden esimiehet ja asiantuntijat.

Hakijoilta edellytetään

  • kansainvälisen liiketoiminnan osaamista
  • soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta
  • hyviä organisointitaitoja ja
  • joustavaa tiimihenkisyyttä.

Kouluttajakokemus ja opettajan pedagoginen kelpoisuus katsotaan eduksi. Pedagogisen kelpoisuuden puuttuessa valitulla henkilöllä tulee olla valmiudet suorittaa se kolmen vuoden kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Keskeisiin työtehtäviin sisältyy

  • tutkinto-ohjelmien vastuullinen vetäminen
  • henkilökohtaistaminen ja muu opiskelijoiden ohjaus
  • osaamisen arviointi
  • osallistuminen tuotteiden, toiminnan ja menetelmien kehittämiseen
  • tuotteiden markkinointiin ja myyntiin osallistuminen ja
  • yksittäisten omaan asiantuntijuuteen liittyvien koulutusjaksojen kouluttajana toimiminen.

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän lisäksi mutkattoman ja rohkean yrityskulttuurin, innostavan työilmapiirin sekä mahdollisuuden päästä näyttämään osaamisesi ja kehittämään taitojasi monipuolisesti.

Lisätietoja:
Timo Huuskonen / Helsinki, puh. 050 558 4661, timo.huuskonen(at)mif.fi

Hakemukset yllä olevaan sähköpostiin viimeistään 31.1.2022.

MIF-asiantuntija-Timo-Huuskonen-apunasi

Timo Huuskonen

Liiketoimintajohtaja MIF
Lähetä sähköpostia
Pysy ajantasalla
Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla Management Institute of Finland MIF Oy:n uutiskirjeen kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista seminaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 1–2 kertaa kuussa – sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.

Tilaa uutiskirje