Kaipaatko lisää kansainvälistä osaamista?

 Salla Lamberg

Vaikka Suomessa koulutuksen taso on yleisesti ottaen hyvä, tarvitaan meillä huomattavasti enemmän kansainvälistä osaamista. Tämä pitää erityisesti paikkansa johtajakoulutuksissa. Kansainvälisten oppien perään eivät enää haikaile pelkästään globaaleilla markkinoilla toimivat suuryritykset, vaan johtajakoulutuksen tarve on kasvanut kaikissa suomalaisorganisaatioissa:

“Kilpailu on digitaalisessa maailmassa kansainvälistä. Vaikka suomalainen yritys ei itse suunnittelisikaan lähtevänsä maailmalle, on varauduttava siihen että maailmalta tullaan meidän markkinoille kilpailemaan” , muistuttaa MIF:in toimitusjohtaja ja rehtori Timo Helosuo.

Kansainvälisesti arvostettu EMBA on avain tehokkaaseen johtajuuteen

Executive Master of Business Administration -tutkinto eli EMBA on maailmalla korkeasti arvostettu täydennyskoulutus, jonka johtajat voivat halutessaan käydä työelämän ohella kasvaakseen entistä haastavampiin johtajuustehtäviin. EMBA-tutkinto antaa eväitä kansainväliseen johtajuuteen.

MIFin tarjoama EMBA on kansainvälisyydessään omaa luokkaansa, sillä ohjelma toteutetaan yhteistyössä Britannialaisen Ashridge Business Schoolin, Sveitsiläisen IMD:n ja Yhdysvaltalaisen UC Berkleyn kanssa. Tutkintoon kuuluvat viikonmittaiset opintomatkat Kaliforniaan ja Singaporeen, ja poiketaanpa ryhmän kanssa välillä Lontoossakin.

“Olemme saaneet erinomaista palautetta matkoistamme. Viime vuonna Singaporessa hotelli oli niin hieno, että hissin matto vaihdettiin päivittäin viikonpäivän mukaan. Maanantaina siinä luki Monday ja tiistaina Tuesday. Se sopi hyvin jet lagistä kärsiville suomalaisjohtajille”, veistelee Helosuo.

Opiskelu on rikastuttava kokemus ryhmän kanssa

MIFin EMBA koostuu 16 modulista ja jakautuu kahdelle vuodelle. Yksi moduuli sisältää kolmen päivän lähiopetusjakson ja etukäteisvalmistelun. Ennen jokaista lähiopetuskertaa opiskelijat lukevat teeman mukaista tieteellistä kirjallisuutta sekä laativat kirjallisen työn siitä, kuinka teeman mukaisia asioita voidaan heidän työyhteisössä kehittää. Teemoina voi olla esimerkiksi Macro-Economics for Executives tai Human Resource management. Yhteiset opintomatkat tuovat raikkaan lisäyksen rikkaaseen opintosisältöön.

“Lähiopetusjaksot ovat viikolla, keskiviikosta perjantaihin, jotta viikonloput säilyisivät vapaana. Opiskeluun kuluu moduulinen välissä kaikkiaan noin 5 tuntia viikossa”, arvioi EMBAn itsekin käynyt MIFin ohjelmavastaava Salla Lamberg.

Ensimmäinen vuosi huipentuu Innovation Study Tour -opintomatkalle Kaliforniaan, jossa tutustutaan paikallisiin start-up yrityksiin, sekä osallistutaan Haas School of Business professorien luennoille. Toisen vuoden kruunaa IMD:n Orchestrating Winning Performance ohjelma Singaporessa. Koko tutkinto viimeistellään final thesis -lopputyön kautta, jota tehdään pikku hiljaa läpi kaksivuotisen ohjelman.

Moduulien aikana on paljon esiintymisharjoituksia, jotta johtajat saavat varmuutta esimerkiksi rahoittajien tai johtoryhmän kanssa toimimiseen ja näkökulmien perusteluun. Moduulien jälkeen tarkoitus on viedä opittuja seikkoja omaan työelämään ja sitä kautta koulutuksesta hyötyy koko tiimi tai organisaatio.

“Ryhmän valitaan enimmillään 20 osallistujaa, sillä vain näin pystytään takaamaanse, että osallistujat saavat henkilökohtaista valmennusta, joka vastaa suoraan heidän työelämänsä haasteisiin”, kertoo Lamberg.

EMBA-alumnit verkostoituvat tiiviisti

Toisen vuoden keväällä on odotettu EMBA Gaala, jossa on mukana myös aikaisempien vuosien alumnit. Tilaisuudet ovat olleet erinomaisia verkostoitumisen kannalta.

“EMBA-ryhmäläisistä on tullut hyviä ystäviä, ja he tapaavat myös vapaa ajalla, sekä sparraavat toinen toisiaan liike-elämässä” iloitsee Lamberg.

MIFin EMBA-tutkintoa suosittelevat useat maamme kärkijohtajista, mukaan lukien Teknologiateollisuuden Jukka Viitasaari sekä Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson. Puhujina on kotimaisia ja kansainvälisiä kärkinimiä niin yliopisto- kuin liikemaailmastakin. Yritysvierailuja ollaan ohjelman puitteissa tehty esimerkiksi Twitterin, Ciscon ja Pixarin pääkonttoreille.

MIFin EMBAan voivat hakea mukaan kaikki, joilla on bachelor-tasoinen tutkinto tai vastaava, vähintään 5 vuotta johtamiskokemusta sekä riittävä englanninkielentaito. Hae ohjelmaan lähettämällä CV:si ja avoin saatekirje, jossa kuvailet omaa tilannettasi työelämässä ja motivaatioitasi ohjelmaan mukaan tulosta.

Lue lisää EMBA:sta täältä >>

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone