Mitä on kansainvälisyys?

Kun itse olin teini-ikäinen oli kansainvälisyyttä se, että lähikaupassa oli silloin tällöin kiwihedelmiä ja pääsin Floridaan perheen kanssa, jossa hienoimpia asioita olivat jättimäiset mehutölkit, jäämurska cokiksessa ja K-mart, valtava kauppa täynnä ihan kaikkea. Kun tyttäreni on nyt teini ovat lähikaupat varustettuja mitä eksoottisimmilla tuotteilla, hän on matkustanut lukemattomia kertoja eri puolille maailmaa ja miettii työelämää ulkomailla. Käsitys kansainvälisyydestä on toden totta muuttunut. Ja niin on todellisuuskin.

Joskus kansainvälisyys olisi ollut sitä, että vaikkapa nyt Elonmerkissä olisi joku kv-tyyppi raahattu puhujaksi, tuomaan globaalia tunnelmaa. Tämän vuoden Elonmerkkiä ei ole kuitenkaan kv-teemasta huolimatta rakennettu niin pinnallisen kansainvälisyyden perusteella. Kansainvälisyys ei ole sitä, että Suomeen tuodaan kiwihedelmä tai puhuja, kansainvälisyys on sitä, että me olemme täysivaltainen osallistuva osa globaalia maailmaa.

Se ei tapahdu itsestään vaan vaatii meiltä isoa asennetta ainakin kolmella tavalla.

1) Erinomaisuus
Nyt on jo vihdoin aika päästä irti saamattomuudesta ja laiskuudesta, jotka olemme itsellemme mukavasti naamioineet nöyryydeksi. Meidän on asetettava tavoitteet korkealle. Oli kyse sitten yksilöstä tai yrityksestä, meidän on oltava erinomaisia jossain. Viestinnässä puhutaan paljon yritysten maineesta. Maine syntyy vain siitä, että on valtavan hyvä, paras jossain ja toisaalta osaa kommunikoida siitä. Tuntuu siltä, että asetamme riman liian alas mitä tulee erinomaisuuteen ja toisaalta suorastaan ylpeilemme sillä, että meillä ei puhuta eikä pussata – siis kommunikoida. Meidän on ryhdyttävä kunnianhimoisemmiksi ja äänekkäämmiksi.

2) Avoimuus
Elonmerkin aihepiiri on yht’äkkiä ajankohtaisempi kuin ehkä vielä keväällä ohjelmaa suunniteltaessa ajateltiin. Monikulttuurisuus, se kuinka me siedämme erilaisuutta on kesän aikana noussut uudelleen ja kunnolla keskusteluun ja hyvä niin. Me olemme pyörineet ehkä liian kauan omassa erinomaisuudessamme, suomalaisuudessa, jotta olisimme aidosti uteliaita erilaisuudesta ja kaikesta siitä kuinka se voi suomalaisuutta kehittää. Monikulttuurisuus on paitsi rikkaus myös välttämättömyys. Niin ihmiset kuin kokonaiset sivilisaatiot kehittyvät toisistaan ja toisiltaan oppien. Se on ihmetyksen iloa ja uteliasta jakamista. Suomi olisi kammottava monokulttuurimaana ilman erilaisuuden tuomaa näkökulmaa ja syvempää yhdessä tekemistä.

3) Epämukavuusalueelle meneminen
Kun ulkomaalainen turisti lähestyy sinua vaikkapa Helsingin kadulla kartta kädessä toivotko, että saat juttutuokion tämän kanssa, vai toivotko salaisesti, että pääsisit karkuun? Meidän olisi monella tavalla opittava epämukavuusalueella liikkuminen, riskien ottaminen, on kyse sitten mahdollisuudesta kommunikoida vierasmaalaisen kanssa tai liiketoimintaan liittyvästä mahdollisuudesta. Me olemme helposti hallinnoijia, jotka nautimme siitä kun asiat ovat järjestyksessä. Maailma on kuitenkin muuttunut monimutkaiseksi ja pelkkä prosessien hallinta ei tuota enää tulosta. Meidän on tavoiteltava mahdollisuusasennetta, aktiivista tapaa toimia. Ei puhuta kokeilukulttuurista vaan puhutaan – ja toteutetaan – toiminnan kulttuuria.

Maailman muuttuessa koko ajan verkottuneemmaksi kommunikaation merkitys kasvaa. Kommunikaatio auttaa meitä ymmärtämään ja tekee oman tekemisemme ymmärrettäväksi. Kommunikaatio on monensuuntaista ja sillä voi kerätä arvokasta tietoa liiketoiminnalle. Kommunikaatio on valtaa ja tuo valta on yhä enemmän siirtynyt meille tavallisille ihmisille. Yritysten on opittava viestimään meidän kanssamme, ei vain meille eikä varsinkaan vain instituutiona toiselle instituutiolle. Uskon, että meillä on siinä vielä paljon hommia.

Odotan innolla tämän vuoden Elonmerkkiä, jossa kiinnostavat puhujat avaavat niitä mahdollisuuksia, joita meillä globaalissa maailmassa on.

Ja sitten niihin täytyy myös konkreettisesti tarttua.

 

Kirsi Piha

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone