Pieni maailma, isot mahdollisuudet

Onko maailma koskaan tuntunut niin pieneltä kuin nyt? Aamupalalla kanssasi Helsingin Bulevardilla ollut ystävä vastaa iltapäivällä soittaessasi puhelimeensa Lontoossa. Uutiset kaikista maanosista saavuttavat sinut hetkessä. Kun lempinäyttelijäsi kuolee, tiedät sen heti. Kohta tiedät jo mihin tämä kuoli, missä huoneessa kotonaan ja mitä huumeita hän oli ottanut, ehkä jopa missä tämä kävi syömässä vielä ennen kuolemaansa. Tänään Amazonista tilattu kirja putoaa parissa päivässä postiluukustasi. Ruokakauppakin on jo tullut läppäriin ja huokaiset helpotuksesta kun perjantai-iltana kuuden muovikassin ruokatilauksesi kantaa raput ylös joku muu kuin sinä. Twitterissä käyt keskusteluja toisella puolella maailmaa olevien julkimoiden kanssa, facebookissa katsot vaalitenttejä yhdessä tuhannen ”ystäväsi” kanssa. Kaikki tuntuu tosiaan tapahtuvan kaiken aikaa kaikkialla ja kaikkien kanssa.

Aina sanotaan, että muutos on hidasta. Ehkä on, ehkä ei. Ehkä muutos on jo huomaamattamme todella pitkällä ja siksi tietyt asiat sitten vain tuntuvat tapahtuvan yllättävän nopeasti.

Muutin uuteen asuntoon vuoden alussa. Kaikki huonekalut löysivät ihan mukavasti paikkansa paitsi televisio. Jotenkin se ei sopinut mihinkään luontevasti. Yritin sijoitella sitä milloin sohvan viereen, milloin eteen ja milloin sivupöydälle tai arkun päälle ikkunan alle. Ja telkkarini on siis oikein nätti, valkoinen telkkari, joten sinällään esineessä ei ollut mitään vikaa. Jotenkin se ei vain sopinut uuteen kotiini. Työnsin sen sitten arkkuun sisään ja ajattelin palata asiaan myöhemmin. En palannut. En katso enää telkkaria. Katson läppäriä. En katso enää sarjoja ohjelmakartan mukaan vaan kun huvittaa. En katso enää uutisia lainkaan. Luen niitä kyllä. Tähän asti olin pitänyt teiniäni ihan hassuna kun tämä tuijottaa telkkariohjelmansa iPadilta ja läppäriltä, nyt muutos sitten tapahtui omalta kohdaltani yllättävän nopeasti.

Mikä muu muutos tuleekin nopeammin kuin kuvittelemme? Yllättää meidät? Entä kuinka tässä maailmassa pitäisi toimia, jotta pärjää?

Huomaan irvistäväni joka kerta kun joku sanoo, että ”ei meidän yrityksen kyllä kannata siellä twitterissä olla kun ei suomalaiset ole twitterissä”. Joo ja ei. On totta, että kaikki suomalaiset eivät todellakaan ole twitterissä eikä yrityksen kommunikointia kannata pelkkään twitteriin tuupata. Mutta yhtä oikein tai väärin on todeta, että ”me lähetämme vain näitä tiedotteita sillä toimittajat saavat tietonsa parhaiten tätä kautta”. Eivät saa. Maailma on muuttunut kommunikatiivisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Maailma on muuttunut myös keskustelevammaksi kuin ehkä koskaan ennen. Uudet välineet ja kanavat antavat meille tavallisille ihmisille mahdollisuuden vaihtaa tietoa, jakaa tietoa ja käyttää sitä kautta valtaamme tavalla, jota ei koskaan aikaisemmin ole tapahtunut. Olemme tehneet vallankaappauksen.

Ennen yritys pärjäsi muskeleilla. Kun massia löytyi, niin löytyi mainostilaakin. Nykypelissä pitää olla herkkä, ketterä ja nopea. Jos me saamme noin 5000 mainosviestiä päivittäin, ei pelkkä kovempaa huutaminen enää riitäkään. Me emme usko mainoksiin, me luotamme facebook-kavereihimme. Peli on muuttunut globaaliksi silloinkin kun me kuvittelemme, että olemme vain paikallinen pikkutoimija. Miksikö? Siksi, että ihmiset toimivat jo globaalisti.

Työ- ja elinkeinoministeriöltä ilmestyi vähän aikaa sitten julkaisu palveluista ja digitalisaatiosta. Joku laittoi twitterissä tähän raporttiin liittyen viestin, että ihmiset eivät vielä ole valmiita moniin digitaalisiin palveluihin. Olen eri mieltä. Itse asiassa me olemme olleet valmiita jo pitkään. Siksi me ostamme vaatteemme Hennes&Mauritzin nettikaupasta ja kirjamme Amazonista. Siinä jäävät helposti Stockmannit rannalle ruikuttamaan. Ihmisiä ei kannata aliarvioida.

Olen tavannut useita suomalaisia toimitusjohtajia viime aikoina ja heillä tuntuu olevan yksi kysymys ylitse muiden: pitääkö toimarin olla twitterissä? Tälle kysymykselle voi pilkallisesti hörähtää tai sitten sen voi käsittää isona muutoksena: mikä onkaan toimarin rooli tänä päivänä? Mitkä ovat toimarin pätevyysvaatimukset? Enkä tällä tarkoita sitä, että twitter olisi se autuaaksitekevä asia. Mutta se on kuinka valmis toimari ja sitä kautta koko organisaatio on käymään vuoropuhelua meidän kanssamme. Se on itse asiassa kynnyskysymys. Vuoropuhelussa myös muutoksen havaitsee ennen kuin se on jo niin pitkällä, että itse on pudonnut kelkasta.

Eli kuinka pärjää? Kommunikoimalla, keskustelemalla, kuuntelemalla.

 

Kirsi Piha toimii Elonmerkki-tapahtumamme moderaattorinatänä vuonna, teemana tänä vuonna on Global world, local acts!

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone