Sweco Finland – toimialajohtoryhmän ja asiantuntijoiden kehittäminen

Johtamistaidon opisto toteutti Sweco Finlandiin kuuluvan Sweco PM Oy:n johtoryhmälle neljän moduulin (2+1+1+1 pvää) johtoryhmän kehittämisprosessin, jonka valmentajana toimi Juha Arikoski Johtamistaidon opistosta. Valmennukseen sisältyi henkilökohtaiset 360-arvioinnitLTA-analyysit sekä JTO:n johtoryhmän toimivuuden arviointi. Johtoryhmän kehittäminen rakennettiin tukemaan Sweco-konsernin omaa Leadership Compass –viitekehystä.

Nopean kasvun tukena

Vuonna 2011 Sweco PM:ään rekrytoitiin uutta henkilöstöä vauhdilla. Sekä olemassa oleva henkilöstö että vasta rekrytoidut tuli ohjata mahdollisimman nopeasti uuteen toimintatapaan. Sweco PM Oy:n kasvu jatkuu edelleen vahvana.

Johtoryhmän kehittämisen aiheina olivat mm. vuorovaikutusjohtaminen, johtoryhmän sisäinen toimivuus, muutoksen johtaminen ja palautteen merkitys johtamisessa sekä strategia johtoryhmän työkaluna. Kehittämisprosessiin liitettiin myös kaksi puolen päivän mittaista coaching -jaksoa, joka toteutettiin kahdessa pienryhmässä.

Työyhteisövalmennukset

Lisäksi Johtamistaidon opisto on toteuttanut Sweco PM Oy:n koko henkilöstölle jo 13 työyhteisövalmennusta, joissa on pureuduttu vastuun kantamiseen, jaettuun johtajuuteen ja asiantuntijatyön perustehtävän kirkastamiseen sekä henkilökohtaisten vuorovaikutustaitojen ja muutosvalmiuden kohottamiseen.

Työyhteisövalmennukseen osallistuvat tuoreet rekrytoidut asiantuntijat, jotka halutaan sitouttaa mahdollisimman nopeasti Sweco PM Oy:n toimintakulttuuriin. Johtoryhmän jäsenet ovat olleet vuorollaan läsnä työyhteisövalmennuksissa ja valtaosan niistä on avannut toimitusjohtaja.

Nykyisin Arikoski valmentaa myös Sweco Finlandin nousevia kykyjä Young Talents –valmennusohjelmassa.

Like and share with your friends:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestEmail this to someone