
Aki Kangasharju
toimitusjohtaja ja kauppatieteiden tohtori, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA)
Taloustieteen tohtori, dosentti Aki Kangasharju on toiminut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn ja elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn toimitusjohtajana vuodesta 2019. Kangasharju siirtyi ETLAan Nordeasta, jossa hän toimi tutkimusjohtajana ja pääekonomistina vuodesta 2012. Ennen Nordeaa hän toimi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana, tutkimusjohtajana ja -professorina vuodesta 2001. Hän väitteli kansantaloustieteen tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa 1998. Tutkijana Kangasharju vieraili mm. Massachusetts Institute of Technologyssä ja Boston Universityssä. Hän on ETLAn toimen ohella dosentti Jyväskylän yliopistossa ja jäsen Oulun yliopiston sijoitusvaliokunnassa. Aiemmin hän toimi myös Tekesin johtokunnassa ja Jyväskylän yliopiston hallituksessa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa