Asiakaskohtaiset ratkaisut
Tuotamme asiakaskohtaista valmennusta liiketoiminnan eri alueilta ja kaikista avoimista koulutuksistamme.
Räätälöimme aina valmennuksemme vastaamaan tilaajan kanssa asetettuja yhteisiä tavoitteita. Valmennuksen sisältö, taso ja toteutus suunnitellaan yksilöllisesti organisaation tarpeiden mukaisesti.
Me uskomme ihmisiin
Uskomme että organisaatiot uudistuvat, kehittyvät ja voittavat vain innostuneiden, osaavien ja innovoivien ihmisten, Tekijöiden kautta. Uskomme ihmisen kykyyn uudistua ja kehittyä jatkuvan oppimisen kautta. Uskomme myös omaan kykyymme kannustaa, innostaa ja opastaa asiakkaitamme oppimaan.
Osaamisen kehittämisen kohderyhmät
Johtamisen ja esihenkilötyön modulaarinen valmennusohjelma – keskijohto ja johtoryhmät (räätälöity)
Osallistuja voi valita parhaiten henkilökohtaista kehittymistarvettaan tukevat moduulit ( kesto ½–2 pv). Sisällöt tarkennetaan suunnittelupalaverissa asiakkaan tarpeiden mukaan.
Valmennusohjelma voidaan toteuttaa ns. avoimena sisäisenä koulutuksena, jolloin valmennusten ajankohdat kiinnitetään alustavasti esim. 6–12 kk. Organisaatio voi itse määrittää riittävän minimiosallistujamäärän kullekin ryhmälle. Valmennuksen voi perua tai siirtää viimeistään 2 vkoa ennen kalenteroitua toteutusta.
Esimerkki valmennusohjelmasta
Referenssit
Johtamisen ja esihenkilötyön modulaarinen valmennusohjelma – tiiminvetäjät ja lähiesihenkilöt (räätälöity)
Osallistuja voi valita parhaiten henkilökohtaista kehittymistarvettaan tukevat moduulit ( kesto ½–2 pv). Sisällöt tarkennetaan suunnittelupalaverissa asiakkaan tarpeiden mukaan.
Valmennusohjelma voidaan toteuttaa ns. avoimena sisäisenä koulutuksena, jolloin valmennusten ajankohdat kiinnitetään alustavasti esim. 6–12 kk. Organisaatio voi itse määrittää riittävän minimiosallistujamäärän kullekin ryhmälle. Valmennuksen voi perua tai siirtää viimeistään 2 vkoa ennen kalenteroitua toteutusta.
Esimerkki valmennusohjelmasta
Asiantuntijan kehittymispolku
Osallistuja voi valita parhaiten henkilökohtaista kehittymistarvettaan tukevat moduulit ( kesto ½–2 pv). Sisällöt tarkennetaan suunnittelupalaverissa asiakkaan tarpeiden mukaan.
Kehittymispolku voidaan toteuttaa ns. avoimena sisäisenä koulutuksena, jolloin valmennusten ajankohdat kiinnitetään alustavasti esim. puoleksi vuodeksi. Organisaatio voi itse määrittää riittävän minimiosallistujamäärän kullekin ryhmälle. Valmennuksen voi perua tai siirtää viimeistään 2 vkoa ennen kalenteroitua toteutusta.
Toteutettavissa suomeksi tai englanniksi (erikseen sovittaessa myös muilla kielillä).
Esimerkki valmennusohjelmasta
Asiakaskohtaiset ratkaisut ja koulutuskortti
Olemme toteuttaneet asiakaskohtaisia ratkaisuja mm. HUS:lle, Valiolle, Wärtsilälle, S-ryhmälle ja Tukesille. Tutustu referensseihimme täällä!
Koulutuskortti on asiakaskohtainen keskittämisetu, jolla organisaationne kehittää henkilöstönne osaamista suunnitelmallisesti. Organisaationne voi hankkia lisäosaamista MIFin ja Tieturin kattavasta koulutusvalikoimasta mm. johtamisen, HR:n, viestinnän ja tietotekniikan tarpeisiin. Lue lisää koulutuskortin eduista!
Meidän ”juttumme” on olla kumppani organisaation uudistamisessa ihmisten uudistumisen kautta. Oletko samaa mieltä tai haluatko haastaa meitä?
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Tilaa maksuton uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.