Pertti Rajamäki FINTRA

Pertti Rajamäki

Kansainvälisestä liiketoiminnasta yhteensä yli 35 vuoden kokemus, josta valtaosa johtotasolla

Pertillä on kansainvälisestä liiketoiminnasta yhteensä yli 35 vuoden kokemus, josta valtaosa johtotasolla.

Pertti on toiminut Vacon Plc:n Aasian aluejohtajana kahdeksan vuotta ja siitä runsaat kolme vuotta Vacon Chinan toimitusjohtajana asemapaikkanaan Kiina. Tänä aikana ovat syntyneet uudet yritykset Intiaan, Australiaan, Etelä-Koreaan ja Kaakkois-Aasiaan sekä lukuisten partnereiden verkosto näihin maihin, mukaan lukien Kiina.

Pertin erityisosaamisalueita ovat jakelukanavat, myynnin kehittäminen (sales excellence) Global KAM (Key Account Management) ja myynnin strateginen ote.

Pertillä on kansainvälisestä liiketoiminnasta yhteensä yli 35 vuoden kokemus, josta valtaosa johtotasolla yrityksen liiketoimintojen kehittämisestä vastaten, lukuisissa maissa, viidellä mantereella ja Vaconin lisäksi mm. Wärtsilässä, Radoksessa, Tellabsilla ja Abloy-Securitylla. Nykyisin Pertti toimii neuvonantajana kahdessa suomalaisyrityksessä ja kouluttaa aika ajoin MIFissä.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa