Esihenkilö muutoksen johtajana – innosta ja onnistu
Opi tunnistamaan muutoksen eri ulottuvuudet – työympäristön ja työn muutoksista aina esihenkilön itsensä johtamiseen ja hyvinvointiin.
Opi tunnistamaan muutoksen eri ulottuvuudet – työympäristön ja työn muutoksista aina esihenkilön itsensä johtamiseen ja hyvinvointiin.
Esihenkilöiden rooli muutoksessa on visiointi, innovointi, organisaatiorakenteiden uudistaminen ja yhteisöllisyyden luominen. Esihenkilöltä vaaditaan entistä enemmän itsereflektiota, tunneälytaitoja ja kykyä vastata myös uusien sukupolvien tarpeisiin johtajana. Haasteena on muutoksen mahdollisen vastarinnan johtaminen, jolloin lähijohtajien rooli on kriittinen työntekijöiden tunteiden esim. pelon ja epävarmuuden käsittelyssä. Organisaatioiden on kyettävä luomaan selkeä suunta ja merkitys muutokselle. Yli 70 % organisaatioista kamppailee muutosten toteutuksessa, mikä korostaa muutoskyvykkyyden kehittämisen tarvetta. Tulevaisuuden menestys edellyttää jatkuvaa oppimista, kokeilukulttuuria ja johtamisjärjestelmien uudistamista.
Koulutus hyödyttää kaikkia organisaatioita toimialasta riippumatta ja se on on suunnattu esihenkilötasolle ja asiantuntijoille, jotka johtavat muutosta.
Koulutus tarjoaa kattavan paketin esihenkilöille, jotka haluavat kehittää muutosjohtamistaitojaan. Koulutus on jaettu kahteen päivään, joiden aikana käsitellään laajasti muutoksen eri ulottuvuuksia työympäristön ja työn muutoksista aina esihenkilön itsensä johtamiseen ja hyvinvointiin muutoksessa. Ensimmäisenä päivänä pureudutaan työelämän megatrendeihin, esihenkilön rooliin työympäristön jatkuvissa muutoksissa, psykologiseen turvallisuuteen sekä muutoksen elinkaareen. Osallistujat oppivat tunnistamaan muutoksen eri vaiheita ja saavat työkaluja dialogiin perustuvaan muutosjohtamiseen. Lisäksi käsitellään erilaisia muutosjohtamistyylejä ja harjoitellaan niiden soveltamista käytännön tilanteissa, sekä opitaan hallitsemaan muutosvastarintaa.
Toisena päivänä keskitytään itsensä johtamiseen muutoksessa sekä työyhteisön ja tiimien johtamiseen muutosprosessissa. Osallistujat pohtivat oman käyttäytymisensä vaikutusta johdettaviin ja oppivat luomaan ilmapiirin, jossa epävarmuus ja keskeneräisyys eivät syö motivaatiota. Muutoksen menestyksen edellytyksiä ovat toimiva tiimityö ja erilaisuuden hyödyntäminen. Lisäksi käsitellään muutosvastarinnan johtamista, sitouttamista sekä uuden luomista ja luovuutta. Koulutuksen päätteeksi osallistujat laativat henkilökohtaisen kehittämissuunnitelman ja roadmapin, jotka tukevat heitä muutoksessa kehittymisessä esihenkilöinä ja johtajina.
1. Parempaa itsensä johtamista muutoksessa: Koulutus auttaa esihenkilöitä ymmärtämään oman käyttäytymisensä vaikutusta muihin muutostilanteissa. Opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehityskohteesi, sekä kehittämään strategioita oman motivaation ylläpitämiseen ja stressin hallintaan muutoksen keskellä. Hyvinvoiva ja itsevarma esihenkilö pystyy paremmin tukemaan tiimiään ja luomaan positiivisen ilmapiirin muutokselle.
2. Henkilöstön sitouttaminen muutoksessa: Koulutuksessa käsitellään muutosvastarinnan syitä ja tarjotaan keinoja sen hallintaan. Opit ymmärtämään erilaisten ihmisten reaktioita muutokseen ja kehittämään viestintästrategioita, jotka vähentävät vastarintaa ja lisäävät sitoutumista. Esihenkilö oppii johtamaan tunneälykkäästi ihmisiä.
3. Parantunut tiimin suorituskyky muutoksessa: Koulutuksessa opit luomaan työyhteisöön psykologista turvallisuutta ja avointa kommunikaatiota, mikä mahdollistaa tiimin jäsenten aktiivisen osallistumisen muutokseen. Kehittyneet tiiminjohtamistaidot auttavat esihenkilöitä tukemaan tiimiään muutoksessa ja varmistamaan, että tiimi pysyy tuottavana ja motivoituneena.
4. Lisääntynyt innovaatiokyky ja uudistuminen: Koulutus rohkaisee kokeilukulttuuriin ja jatkuvaan oppimiseen, mikä luo pohjaa organisaation innovaatiokyvylle ja uudistumiselle. Kun esihenkilöt osaavat luoda ympäristön, jossa uusia ideoita arvostetaan ja jossa epäonnistumisia ei pelätä, organisaatio pystyy paremmin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, olemaan ketterämpi ja menestymään tulevaisuudessakin.
omat vahvuutesi ja kehityskohteesi.
vastarintaa vähentävää viestintästrategiaa.
psykologista turvallisuutta ja avointa kommunikaatiota.
innovaatiokykyä ja uudistumista.
Meillä on aina osaavimmat kouluttajat, jotka pitävät sinut pari askelta edellä.
kokenut esihenkilötyön valmentaja, puhuja & tietokirjailija
Onnea! Olet tekemässä oikeaa päätöstä, kun tuot kollegasi myös oppimaan. Ryhmäliput on ostettavissa 3 hengen tiimeistä ylöspäin. Osta ryhmäliput suoraan verkkokaupasta tai kysy tarjousta ryhmätarjous@professio.fi tai p. 0400 949 099 (Johanna Niittula, Head of Sales).
Ei hätää, se oikea löytyy kyllä. Räätälöi koulutuksesta teille sopiva kokonaisuus – Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia? Vai onko mielessäsi tietty aihealue, johon haluatte täsmäkoulutusta?
Kysy lisätietoja tai tarjousta alta tai varaa suoraan tapaaminen, jossa kartoitetaan juuri teidän tarpeenne.
Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.
Vaikka missonamme on tehdä Suomesta maailman osaavin kansa, ulottuu yhteydet aina maailman ympäri. Toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä, toteutustapa on muovattu kaikkiin toteutusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu.
Mietityttääkö jokin muu koulutukseen liittyen? Ei tekosyitä kouluttautumiselle, taklaamme ne kaikki.
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen. 😊