Työnhallinnan tunteen vahvistaminen ja itsensä johtamisen taidot ovat nykytyöelämän keskeisiä menestystekijöitä, kun jatkuva muutos, kasvavat vaatimukset ja epävarmuus haastavat ihmisen henkisiä voimavaroja. Muutosresilienssi, kyky hallita omaa aikaa, priorisoida tehtäviä, johtaa tunteitaan ja varmistaa palautuminen ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta yksilö voi vastata työn vaatimuksiin ja säilyttää hallinnan tunteen. Kongnitiivisen ergonomian korostuminen fyysisen ergonomian rinnalla tekee työnhallinnan ja itsensä johtamisen taidoista välttämättömiä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Työnhallinta ja itsensä johtaminen ovat taitoja, joita voi treenata ja vahvistaa, ja niiden kehittäminen on entistä ajankohtaisempaa kasvavan uupumuspandemian aikakaudella. Epävarmuus, työpaineet ja henkinen kuormitus heikentävät jaksamista, ellei yksilö tietoisesti tasapainota voimavarojaan ja työn vaatimuksia. Työnhallinnan ja itsensä johtamisen taitojen kehittäminen on yhteinen mahdollisuus sekä yksilöille että organisaatioille, ja näiden taitojen vahvistaminen luo perustan hyvinvoivalle ja kestävälle työyhteisölle, joka pystyy menestymään dynaamisessa työympäristössä.
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu työntekijöille, tiiminvetäjille ja esihenkilöille, jotka haluavat vahvistaa työnhallinnan ja itsensä johtamisen taitojaan sekä löytää keinoja sopeutua työelämän kasvaviin vaatimuksiin. Se sopii erityisesti henkilöille, jotka kohtaavat työssään paljon muutoksia, tiukkoja aikatauluja tai henkistä kuormitusta ja haluavat kehittää resilienssiään ja jaksamistaan. Lisäksi koulutus on hyödyllinen organisaatioille, jotka haluavat tukea henkilöstönsä hyvinvointia ja työtehoa.
Koulutus sopii erityisen hyvin asiantuntija-, tiiminveto- ja esihenkilöroolissa toimiville henkilöille. Ennakko-osaamista ei tarvita.
Itsensä johtaminen ja ajankäytön hallinta -koulutuksen sisällönkuvaus
Valmennuksessa pureudutaan työnhallinnan tunteen vahvistamiseen ja itsensä johtamisen taitoihin, jotka ovat elintärkeitä muuttuvassa ja vaativassa työelämässä. Päivän aikana käsitellään muun muassa muutosresilienssiä, ajanhallinnan ja priorisoinnin käytännön keinoja sekä psyykkisen palautumisen ja tunteiden johtamisen merkitystä työssä jaksamiselle.
Osallistujat saavat konkreettisia työkaluja arjen haasteisiin, tavoitteiden selkeyttämiseen ja tasapainon löytämiseen työn ja muiden elämänalueiden välillä. Koulutus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kehittää ja vahvistaa työnhallinnan ja itsensä johtamisen taitoja, joita voi jatkuvasti harjoittaa ja syventää. Päivän aikana rakennetaan vankkaa perustaa kestävälle työarkeen, jossa hallinnan tunne ja itsensä johtamisen taidot edistävät niin yksilön hyvinvointia kuin koko työyhteisön onnistumista.
Valmennus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kehittää ja vahvistaa työnhallinnan ja itsensä johtamisen taitoja, joita voi jatkuvasti harjoittaa ja syventää. Valmennuksessa pureudutaan työnhallinnan tunteen vahvistamiseen ja itsensä johtamisen taitoihin, jotka ovat elintärkeitä muuttuvassa ja vaativassa työelämässä.
Päivän aikana rakennetaan vankkaa perustaa kestävälle työarkeen, jossa hallinnan tunne ja itsensä johtamisen taidot edistävät niin yksilön hyvinvointia kuin koko työyhteisön onnistumista. Osallistujat saavat työkaluja, joita voi soveltaa oman arjen tukena, ja jakaa johdettaville/kollegoille.
Hyödyt
Työnhallinnan tunteen vahvistuminen: Osallistujat oppivat käytännön työkaluja, jotka auttavat selkeyttämään tavoitteita ja tasapainottamaan työn vaatimuksia ja voimavaroja.
Parantunut ajanhallinta ja priorisointi: Koulutuksessa opitut menetelmät auttavat keskittymään olennaiseen, mikä vähentää kiireen tunnetta ja tehostaa työn sujuvuutta.
Työkalut psyykkisen palautumisen ja tunnetaitojen vahvistamiseen: Osallistujat saavat konkreettisia keinoja työkuormituksen hallintaan ja tunteiden johtamiseen, mikä tukee jaksamista ja mielen hyvinvointia.
Muutosresilienssin lisääntyminen: Koulutus antaa valmiuksia sopeutua paremmin jatkuvaan muutokseen ja säilyttää hallinnan tunne myös epävarmoissa tilanteissa.
SELKEYTÄ
työn tavoitteita.
PARANNA
ajanhallintaa ja priorisointia.
HALLITSE
työnkuormitusta ja johda tunteita.
SÄILYTÄ
työn hallinnan tunne.
Koulutuksen ohjelma
Etäyhteyksien avaaminen ja sisäänkirjautuminen koulutukseen.
Mikä tekee itsensä johtamisesta avaintekijän työssä ja elämässä? Päivän kulku ja tavoitteet pähkinänkuoressa.
Balanssi vai kaaos? Työn vaatimusten ja voimavarojen balanssi hallinnan tunteen keskiössä
Sopusointua tavoitteiden ja arjen välille – Mitä minulta odotetaan, ja miten varmistaa tavoitteiden selkeys.
Kiire kuriin käytännön taidoilla – Parhaat työkalut ajanhallintaan ja priorisointiin.
Kalenterisi, paras liittolaisesi – Käytännön vinkkejä parempaan kalenterinhallintaan ja toimintatapoihin.
Johda energiaasi, älä vain aikaasi – Psyykkinen palautuminen ja psykologinen irrottautuminen työstä on taitolaji, jota treenata.
Tunteiden johtaminen ja tunnetaitoisuus – Psykologisen palautumisen tukipilarit.
Sparraushetki – Kuinka viedä koulutuksen opit käytäntöön?
Kestävää muutosta kohti – Rutiinien luominen ja sitoutuminen onnistumisen varmistamiseksi.
Oppien jakaminen ja suunnitelmat niiden soveltamiseen.
Valmennuspäivän klousaus.
Kouluttaja
Pauliina Pihlajaniemi
Seniorikonsultti, kehittäjä, Sertifioutu Coach, Psycon Oy
Pauliina työskentelee seniorikonsulttina ja tukee yksilöitä ja yhteisöjä osaamisen, johtajuuden, yhteistyötaitojen ja hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävissä kehittämistoimenpiteissä. Pauliinan työpsykologinen ote, kasvatuspsykologin osaaminen ja brain-based coaching -opintojen luoma tietopohja tarjoavat Pauliinalle vahvan perustan ihmiskäyttäytymisen syvälliseen ymmärtämiseen sekä työnhallinnan ja palautumistaitojen valmentamiseen.
3.4.2025 | Espoo | Asiantuntijatyön kehittäminenTyönhallinnan ja itsensä johtamisen taitojen kehittäminen on mahdollisuus sekä yksilöille että organisaatioille. Näiden taitojen vahvistaminen luo perustan hyvinvoivalle ja kestävälle...
Miten varmistaa avainhenkilöiden kyky esiintyä varmasti eri medioissa? Media- ja kriisiviestintäosaamiseen voi hyvin ottaa riskinäkökulman. Jos osaamista puuttuu, voi sillä...
Yhteistyö on menestyksen avain, yhteinen aika arvokasta ja uusien tutkimustulosten mukaan introverteimmätkin ihmiset saavat positiivisia vaikutuksia yhdessä vietetystä ajasta. Jospa...
Päättynyttä vuotta 2023 voi vähän kliseisesti kutsua tietotyön murrosvuodeksi. Tekoäly tuli voimalla isoksi osaksi melkein jokaisen asiantuntijatyötä tekevän arkea. Olemme...