Me ollaan ketteriä kaikki – vai ollaanko?

Pandemia-aika teki meistä (tai pakotti) entistä ketterämpiä viestijöitä halusimmepa tai emme. Tehtiin digiloikkaa ja joustettiin moneen suuntaan. Useissa tutkimuksessa selvitettiin ihmisten kokemuksia ja tuntoja. Vastaukset vaihtelivat: toiset stressaantuivat osaamisensa puutteista ja yhteisöllisyyden kuihtumisesta, kun taas toisilla oman työn hallinnan tunne jopa vahvistui.

Sitran mukaan normaaliuden käsite liudentuu, kun maailma näyttäytyy ennakoimattomana ja ristiriitaisena. Ovatko myös viestinnän vanhat lainalaisuudet horjumassa? Olisiko aika muuttaa ajattelu- ja toimintatapoja?

Tällaisia kysymyksiä me viestintäammattilaiset nyt pohdimme. Ihmettelemme, mitä sitten jää jäljelle, jos aiemmin normaalina pidetty ei olekaan enää normaalia? Ratkaisuksi tarjotaan usein ketterämpää otetta, joka on kykyä sopeutua muutoksiin ja hyödyntää tarjolla olevia mahdollisuuksia. Keskeistä on kokeilemisen kulttuuri, jossa suunnittelu ja tekeminen limittyvät toisiinsa, ja jossa vuorovaikutus nousee keskeiseen asemaan.

Ketteryys liitetään usein kriisi- tai muihin poikkeustilanteisiin, joista yritetään selviytyä mahdollisimman pienin vaurioin. Ketteryys on kuitenkin strateginen ja kauaskantoinen linjaus. Se on erilainen ajattelutapa (mindset) kuin mihin perinteinen yksityiskohtainen suunnittelu ja siinä pitäytyminen tähtää. Esimerkiksi yritysjohdon keskuudessa tehdyt kyselyt kertovat, että ketteryyttä pidetään bisneksen teon uutena valuuttana. Yritysten elinkaaret ovat lyhentyneet, ja markkinoiden häiriötilanteet vaativat liiketoimintamallien uudistamista muutosten keskellä.

Ketteryyteen on sisäänrakennettu epävakaus, jota ei enää pidetä poikkeustilana. Ketteryys puree erityisesti muutostilanteissa ja -prosesseissa. Ketteryyteen kuuluvat itseorganisoituvat tiimit, päällekkäin ja limittäin etenevät toiminnan vaiheet, vähäinen kontrolli ja koko organisaation läpäisevä oppiminen. Kaikilta vaaditaan sopeutumista erilaisiin tilanteisiin, avointa tiedon jakamista sekä jatkuvassa liikkeessä olemista. Lisäksi vaaditaan korkeaa ammattiosaamista ja sitoutumista tavoitteisiin. Toiminta etenee suunnitelmallisesti mutta silti reflektiivisesti ja uutta oppien.

Joku voi kysyä, miksei tätä ole keksitty aiemmin? Kyllä on keksitty, mutta joskus hyvienkin ideoiden päätyminen käytäntöön vie aikaa. Ajatuksen esittivät jo 1980-luvulla organisaatioteoreetikot Ikujiro Takeuchi ja Hirotaka Nonaka. Vuosituhannen vaihteessa ICT-ammattilaisten keskuudessa syntyi Agile Manifesto, jossa korostuvat tiivis yhteistyö ja kehittäminen vuorovaikutuksessa ”tilaajan”, esimerkiksi johdon, toimeksiantajan tai asiakkaan kanssa.

Voidaan myös kysyä, onko ketteryydessä jotain sudenkuoppia. Kyllä on, jos ketteryys ymmärretään vain tulipalojen sammuttamisena tai paniikkireaktioina. Heikkoudeksi voi myös muodostua liiallinen spontaanius tai sekoilu, jos yhteinen tavoite ei pysy kirkkaana mielessä.

Ketteryys onkin vaihtoehtoinen tapa ajatella ja toimia. Agile Manifeston mukaan tarvitaan ihmisten välistä vuorovaikutusta enemmän kuin pitkälle hiottuja prosesseja; yhteiskehittämistä ”tilaajan” kanssa enemmän kuin pitkiä neuvotteluja, vastaamista palautteeseen ja muutoksiin enemmän kuin tiukkojen suunnitelmien seuraamista; toimivia ohjelmistoja enemmän kuin laajoja dokumentaatiota. Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa painopisteen siirtymistä vuorovaikutukseen ja sen tulosten hyödyntämistä. Se ei kuitenkaan tarkoita luopumista kaikesta perinteisestä suunnittelusta vaan erilaisten lähestymistapojen luovaa hyödyntämistä.

 

---

 

Kirjoittaja on professori, valtiotieteiden tohtori Elisa Juholin. Hän on toiminut 1990-luvulta lähtien yhteisöviestinnän akateemisissa tehtävissä, luennoinut erilaisille yleisöille ja valmentanut erilaisia organisaatioita. Hänen erikoisalueitaan ovat työyhteisöviestintä, strateginen viestintä, organisaatioiden sidosryhmäsuhteet, yritysten yhteiskuntavastuu ja etiikka sekä viestinnän kuuntelu, seuranta, mittaus ja arviointi.

Juholin on julkaissut runsaasti tieteellistä ja ammattikirjallisuutta sekä artikkeleita. Hänen tuorein teoksensa on ”Communicare! Ota viestinnän ilmiöt ja strategiat haltuun” (Infor, 2022). Juholin on toiminut Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana ja ProComma Academic -julkaisun päätoimittajana.

Elisa Juholin kouluttaa viestinnän ketterää toimintatapaa Inforin Viestinnän tehopäivissä, strategista viestintää ja viestinnän mittaamista  Viestintäpäällikön koulutusohjelmassa ja työyhteisöviestintää Viestinnän asiantuntijan koulutusohjelmassa.

Kuva: Maija Astikainen