Johanna Riippi
Inspiroiva organisaatioiden kehittäjä & sertifioitu fasilitaattori
Johanna on inspiroiva ja aikaansaava moniosaaja, jonka sydän sykkii yhdessä kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus erityisesti julkisen sektorin organisaatioiden kehittämisestä eri projektien kautta, mikä on tehnyt hänestä asiantuntijan palveluiden ja prosessien muotoilussa sekä innostavien työpajojen toteuttamisessa.
Viimeisten kahden vuoden aikana Johanna on syventänyt osaamistaan tekoälyn hyödyntämisessä ja kouluttamisessa. Hänen koulutuksensa ovat saaneet laajaa kiitosta erityisesti käytännön läheisyydestään ja konkreettisista vinkeistään, jotka tekevät tekoälyn hyödyntämisestä helposti saavutettavaa kaikille.
Johanna ammentaa käytännönläheisen ja asiakaskeskeisen valmennustyylinsä Lapin yliopistosta, jossa hän suoritti palvelumuotoilun tutkinnon (2019), sekä Jyväskylän yliopistosta, josta hän valmistui terveystieteiden maisteriksi (2011). Hänen intohimonsa kehittämiseen näkyy myös vapaa-ajalla, sillä hän toimii Suomen Fasilitaattorit ry:n hallituksen puheenjohtajana, tukien aktiivisesti fasilitointiyhteisön kasvua ja kehittymistä. Johanna sertifioitui ammattifasilitaattoriksi (IAF) v. 2022.
Haluatko lisätietoa tämän kouluttajan valmennuksista? Ota yhteyttä ja kerromme lisää.
Follow us on Social Media