Johtamiskoulutus

Allekirjoitettu osakevaihtosopimus tuo mahdollisuuksia koulutusliiketoimintaamme 

Julkaistu 02.06.2022
Töölönlahden kampus

Management Institute of Finland MIF Oy:n ja Tieturi Oy:n omistaja, pörssilistattu Soprano Oyj, on tänään allekirjoittanut osakevaihtosopimuksen autoalla toimivan Wetterin osakkeista. Toteutuessaan järjestely avaa uusia mahdollisuuksia myös koulutusliiketoiminnallemme. 

Yritysjärjestelyn myötä konsernimme tulee kasvamaan paljon isommaksi toimijaksi. Yhdessä uusien kollegoiden ja omistajien kanssa avautuu hienoja mahdollisuuksia kehittää koulutuspalveluitamme yhä vaikuttavimmiksi.  

Tänään ja tulevaisuudessa meidän kaikki pitää huolehtia oman osaamisemme pysymisestä ajan tasalla. Tämä on tärkeää niin arjen sujuvuudelle kuin uusien innovaation syntymiselle. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen oppija ja siksi me tarjoamme oppimista eri koulutusmuodoilla ja sadoista eri aiheista. Wetteri tuo meille mahdollisuuden palvella myös muutoksessa olevaa autoalaa kehittämään osaamistaan. 

MIFin ja Tieturin henkilöstö auttaa teitä kaikkia mielellään osaamisen kehittämisen asioissa kuten jo kymmenien vuosien ajan, allekirjoitettu järjestely ei tuo muutoksia tähän tai sopimuksiin.  

 

Nähdään koulutuksissa! 

 

Pauliina 

 

Lisätietoja Soprano Oyj:n tiedotteesta. 

 

Kirjoittaja Pauliina Lautanen-Nissi on Soprano Oyj:n toimitusjohtaja ja Informator Tieturi Groupin liiketoimintajohtaja.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

26.02.2024

Keskustelukulttuurin johtaminen

Webinaaritallenne, jossa kouluttajamme Minja Wahlsten ja Tauno Taajamaa keskustelevat terveen keskustelukulttuurin rakentumisesta. Samanmielisyys supistaa perspektiiviä ja aiheuttaa näköalattomuutta, mutta miten…

Lue lisää

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.