Johtamiskoulutus

Hyvä tyyppi?

Julkaistu 15.03.2016
Millainen on hyvä tyyppi töissä?

Hyvä tyyppi on muodostunut työntekijöiden rekrytoinnissa jo jonkinlaiseksi käsitteeksi. Moni yritys kertoo jo työpaikkailmoituksessaan hakevansa tällaista.

Millainen tämän päivän hyvä tyyppi oikein on?

Netissä Vauva-lehden sivustolla käydään keskustelua hyvästä tyypistä. Siellä nuori nainen vastasi näin:
”Mä koen olevani hyvä tyyppi. Olen nuori nainen, aina iloinen ja puhelias ja todella ulospäinsuuntautunut. Olen sellainen kaikkien kaveri, joka ei jauha paskaa vaan pitää yllä sellaista positiivista ilmapiiriä ja tosiaan kohtelen kaikkia ihan samalla tavalla. […] Eli minusta hyvä tyyppi on ihminen, joka on iloinen ja puhelias ja tulee kaikkien kanssa toimeen – sekä juttelee kaikille omasta aloitteestaan.
Hyvä tyyppi ei usko juoruihin eikä muodosta ennakkoluulojen perusteella kuvaa ihmisestä. Hyvä tyyppi ei puhu kenestäkään pahaa ja on luotettava.”
”Hyvä tyyppi osaa työnsä riittävän hyvin ja on myös mukava työkaveri”, kertoi toinen keskusteluun osallistunut henkilö.

Millainen sitten on hyvä tyyppi työnantajan mielestä?

Rekrytoinnin ammattilaisten mukaan osaamisen ohella hakijan persoona ja ennen kaikkea motivaatio ratkaisevat.
Hyvästä tyypistä näkyy myönteinen asenne, halu kehittyä ja oppia uutta sekä innostus tehtävään. Hyvä tyyppi on oma itsensä ja positiivisella tavalla itsevarma. Hän ei liioittele omaa osaamistaan eikä selittele tai syyttele, kun kysytään edellisen työsuhteen päättymisestä.
Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, mutta yltiösosiaalinen ei tarvitse olla – aito kuunteleminen on yhtä tärkeää kuin puhuminen.

Osaava, tehokas vai hyvä tyyppi?

”Hyvän tyypin” käsitettä on myös kritisoitu sillä perusteella, että osaamisen pitäisi viime kädessä ratkaista: vaikka työntekijä olisi kuinka mukava, sosiaalinen, aktiivinen ja yhteistyökykyinen tahansa, hän ei välttämättä ole osaava tai tehokas työssään.

Hyvin monet työtehtävät ovat kuitenkin omaksuttavissa esimerkiksi pohjakoulutuksesta riippumatta, ja tällöin palkataan se organisaatioon sopiva tyyppi, jolla on potentiaalia ja intoa oppia tarvittavat taidot.

Yrityskulttuuriin sopiva tyyppi – ja näyttää sen työnhaussa

Oliko tässä vastaus kysymykseen tämän päivän hyvästä tyypistä, vai onko niin, että siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta? Erilaisissa yrityksissä ja yrityskulttuureissa arvostetaan erilaisia ominaisuuksia, ja ehkä vastaus muodostuu itse kunkin omasta maailmankuvasta ja asenteesta.

Mutta olkoot aika ja työpaikka mitkä tahansa, hyvä tyyppi on aktiivinen ihminen, joka pistää itsensä likoon ja näyttää sen työnhaussa.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

26.02.2024

Keskustelukulttuurin johtaminen

Webinaaritallenne, jossa kouluttajamme Minja Wahlsten ja Tauno Taajamaa keskustelevat terveen keskustelukulttuurin rakentumisesta. Samanmielisyys supistaa perspektiiviä ja aiheuttaa näköalattomuutta, mutta miten…

Lue lisää

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.