Johtamiskoulutus, Kansainvälinen liiketoiminta

Mitä sinun pitäisi tietää kiinalaista investointirahaa havitellessasi

Julkaistu 01.05.2017
Kiina investoinnit

Suomi oli yksi Euroopan suurimmista suorien Kiina-investointien saajista 2016. Suurten investointien lisäksi investointeja tehdään jatkuvasti myös pienemmässä mittakaavassa. Kiinalaisten kaikista sijoituksista 74 % oli 2016 yksityisten yritysten tekemiä.

Kiinalaisyrityksillä on rahaa ja markkinapotentiaalia, Suomessa on korkea koulutustaso ja teknologiaosaaminen sekä hyvät poliittiset ja logistiset yhteydet. Tällainen vakaa maa kuin Suomi kiinnostaa sijoittajia yleisestikin.

Kiinalaisten säätiöiden ja teollisuusinvestointien avulla suomalaisyritykset saavat uusia mahdollisuuksia kasvuun ja kehittämiseen.

Kiinalaisten business-käyttäytyminen

Kiinalainen kulttuuri ja kaupankäynnin tavat eroavat suuresti länsimaisesta. Monet neuvottelut ovat Kiinassa kaatuneet jo alkumetreille, kun on oletettu länsimaisten tapojen toimivan universaaleina sääntöinä.

Kiinassa kauppaa tehdessä on ensiarvoisen tärkeää tuntea paikallinen kulttuuri ja toimintatavat välttääkseen tulemasta väärinymmärretyksi, mikä voi pahimmillaan johtaa kaupankäyntisuhteen katkeamiseen ja luottamuksen menetykseen.

Mitä taustalla tapahtuu ennen investointien käynnistämistä ja neuvottelujen aikana?

 

Hanki investointirahaa Kiinasta -koulutus | MIF

 

Kiinalaisten investointiprosessit ovat usein turhauttaneet länsimaisia hitaudellaan, joka on johtanut monien diilien kaatumiseen. On kuitenkin huomioitava, että kiinalaiset tekevät huolellisia taustaselvityksiä, ja toiminnan läpinäkyvyys on varsinkin valtio-omisteisissa yhtiöissä ensiarvoisen tärkeää.

Kiinalaiset seuraavat aina keskusjohdon strategiaa investoinneissaan, mikä nykyään usein tarkoittaa, että Kiinalaiset yhtiöt etsivät sijoituskohteita, joista hyötyvät myös kotimarkkinallaan.

Kiinalaisten tapa ajaa omaa agendaansa isolla mittakaavalla ja sitouttamalla

Kiinalaiset ovat taitavia diplomaatteja, eivätkä usein ajaudu turhiin konflikteihin, mutta ovat taitavia edistämään omia tarkoitusperiään omien kanavien ja verkostojen kautta. Verkostot ovat ensiarvoisen tärkeitä, ja kiinalaiset ymmärtävät myös sitouttamisen päälle.

c

Sopimuskäytöntöistä tärkeimmät asiat

Kiinalainen sopimuskulttuuri on hyvin erilainen länsimaisiin nähden. Siinä missä sopimuksen allekirjoitus on länsimaissa kaupantekohetken viimeinen vaihe, on se kiinalaisessa kulttuurissa vasta yhteistyön alku. Vahvojen suhteiden ja molemminpuolisen luottamuksen vallitessa kiinalaiset toimivat usein hyvin kevyillä sopimuksilla. Investointien ollessa kyseessä, kansainväliset toimintatavat saattavat yllättää ja aiheuttaa vaikeuksia molemmille osapuolille.

 

Markku Kauneela ja Lauri Sulanto_Fintrade Mercer, Hongkong | MIFin Kiinakoulutusten asiantuntijoita

Markku Kauneela ja Lauri Sulanto
Fintrade-Mercer Company, Hongkong

 

 

Kiinalaisen sijoittajan mindset
ja muuta hyödyllistä tietoa:

Hanki investointirahaa Kiinasta»

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

26.02.2024

Keskustelukulttuurin johtaminen

Webinaaritallenne, jossa kouluttajamme Minja Wahlsten ja Tauno Taajamaa keskustelevat terveen keskustelukulttuurin rakentumisesta. Samanmielisyys supistaa perspektiiviä ja aiheuttaa näköalattomuutta, mutta miten…

Lue lisää

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.