Henkilöstöjohtaminen koulutus

Organisaatioiden johdolla ja HR:llä merkittävä rooli tekoälyn käyttöönotossa

Julkaistu 06.05.2024
HR ja johtaminen tekoäly

Kouluttajamme Jaana Saramies, henkilöstöanalytiikan sanansaattaja, perehtyi sisaryhtiömme Tieturin laatimaan Tekoälyn hyödyntäminen omassa työssä 2024 -kyselytutkimuksen tuloksiin. Kyselyyn vastasi vastasi 485 työelämän ammattilaista eri puolilta Suomea.

”Tulokset näyttävät olevan hyvin linjassa erimerkiksi viime syksynä tekoälyn käyttöä kartoittaneiden suomalaistentutkimusten kanssa. Tulokset eivät siis yllätä vaan sen sijaan tuntuvat vahvistavan sitä, että vaikka tekoäly kehittyy hurjaa vauhtia, ihmiset ja suomalaiset organisaatiot omaksuvat sitä käyttöönsä vielä varsin maltillisesti. Tämähän on ollut jo pitkään tunnettu: teknologia kehittyy nopeammin kuin me ihmiset muutamme käyttäytymistämme.”

”Olemme vielä kaukana paljon kohistusta tekoälyn tuottavuusloikasta, kun tuloksien mukaan yli puolet vastanneista joko käyttää tekoälyä harvemmin kuin viikoittain tai ei käytä sitä koskaan ja reilu 60 % kokee, että tekoälyn vaikutus työhön on ollut joko vähäinen tai olematon.”

Johdon ja HR:n rooli tekoälyn käytön edistäjinä

”Jotta organisaatiot voisivat todella edistää tuottavuuden kasvua tekoälyn avulla, tekoälyn käyttöä ei tulisi jättää pelkästään ihmisten itsensä varaan. Organisaatioiden on otettava aktiivisempi rooli sekä tekoälyn käytön ohjeistamisessa että tekoälyosaamisen ja -ymmärryksen kasvattamisessa.
On myös tärkeää lähteä rohkeasti kokeilemaan erilaisia ratkaisuja ja punnita, missä tehtävissä tekoäly todella tuottaa parhaiten lisäarvoa. Geneeriset generatiivisen tekoälyn ratkaisut kuten ChatGPT ovat hyvä lähtökohta ymmärryksen kehittymiselle, mutta ne tuskin tulevat olemaan se työkalu, joka räjäyttää tuottavuuspotin. Tämän vuoksi johdon sekä HR:n on otettava aktiivisempi rooli tekoälyn käyttöönotossa.”

Tekoäly tehostaa toimintaa ja prosesseja

Jaana Saramies kertoo hyödyntävänsä omassa työssään tekoälyä päivittäin.

”Yksinyrittäjänä tekoäly vauhdittaa tällä hetkellä erityisesti sisällöntuotantoa ja ideointia, mutta jo pk-yrityksissä on valtavasti enemmän potentiaalia tehostaa toimintaa ja prosesseja tekoälyn avulla.”

”Kyselytutkimuksen vastauksistakin huomaa, että tekoälyn vaikutus työssä koetaan keskimäärin sitä suuremmaksi, mitä aktiivisemmin tai säännöllisemmin henkilö sitä käyttää. Tämän vuoksi työntekijöitä kannattaa kannustaa kokeilemaan tekoälyä; kokeilujen avulla tekoälyn mahdollistamat hyödyt, oivallukset ja lopulta tuottavuus edesauttavat niin työntekijää kuin koko organisaatiotakin.”

Kirjoittaja

Saramies Jaana

Jaana Saramies

Jaana Saramies on henkilöstöanalytiikan ja HR-tiedolla johtamisen edelläkävijä Suomessa. Hän on kirjoittanut Maria Törnroosin kanssa ensimmäisen suomalaisen tietokirjan henkilöstöanalytiikasta ja työskennellyt...

Lue lisää

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.