Viestintäkoulutus

Paussi työelämästä antaa tilaa osaamisen kehittämiselle

Julkaistu 03.10.2019

Vauva päiväunille, kuulokkeet korville, webinaari alkaa. Tällä kertaa uppoudun kuuntelemaan verkkokurssia valmentamisen taidosta.

Tauon työelämästä ei tarvitse tarkoittaa taukoa osaamisen kehittämisestä. Etäisyys voi itse asiassa oivalluttaa. Kun tutut rutiinit lakkasivat hetkeksi, näin omat vahvuuteni ja osaamiseni uusin silmin.

Mitä taitoja olen halunnut kehittää, mutta työkiireet eivät ole antaneet myöden? Mitä uutta voisin opetella tai mitä osaamista vahvistaa? Riittäisikö ammattikirjallisuuden lukeminen, löytyisikö sopiva koulutus vai pitäisikö kokeilla jotain ihan muuta omannäköisen urapolun löytämiseksi? Ja ennen kaikkea, mikä olisi hauskaa, inspiroivaa ja innostavaa?

Tauko työelämästä voi olla antoisa mahdollisuus hahmottaa omia kiinnostuksen ja kehityksen kohteita, olipa paussin taustalla sitten perheenlisäys, sapattivapaa, urasuunnitelmien muutos tai jotain muuta. Kun suunta on hahmottunut, asiantuntijuuden ylläpitämiseen löytyy keinoja etänä ja livenä, pienellä panostuksella tai suuremmalla satsauksella.

Parin perhevapaan perusteella olen testannut ja todennut toimivaksi ainakin seuraavat keinot kärryillä pysymiseen:

  • podcastit: parhaimmillaan asiantuntevaa keskustelua, joka on samalla viihdyttävää. Laajasta tarjonnasta ei ole helppoa valita, mutta kysymällä kollegoilta vinkkejä saa laadittua oman top-listansa, jonka uusia jaksoja alkaa odottaa.
  • koulutukset: ainakin viestinnän ja markkinoinnin toimialalla yhä useampi koulutus tai tapahtuma striimataan livenä tai näytetään webinaarina, mikä madaltaa osallistumiskynnystä.
  • ammattikirjallisuus: muun muassa työpöydällä virunut opus puheen pitämisen jalosta taidosta alkoikin taas houkutella.
  • säännöllinen some-checkki: säännöllinen kurkkaus Twitter-keskusteluihin tai muun oman toimialan tärkeimpään kanavaan pitää ajan tasalla olennaisimmista avainsanoista ja keskusteluista.
  • verkostoituminen (samassa elämäntilanteessa olevien kanssa): hiekkalaatikon laidalta voi löytää yllättäviä näkökulmia ja kannustavia sparraajia työelämän haasteisiin. Kun yövalvomiset ja sormiruokailu on käsitelty, juttu siirtyy luontevasti työasioihin ja urasuunnitelmiin. Esimerkiksi perheen ja työn yhteensovittamisen ympärille on syntynyt aktiivisia vertaisverkostoja, jotka järjestävät ahkerasti tilaisuuksia, koulutuksia ja verkostoitumismahdollisuuksia online tai kasvotusten.
  • muistikirja: raikkaita ajatuksia ja ideoita syntyy usein kun niitä vähiten muhittelee ja työstää. Ne pitää vaan muistaa kirjoittaa ylös tulevia projekteja varten.

Mitä keinoja sinä suosittelisit?

Kirjoittaja Hanna Leppäniemi on viestinnän ammattilainen, joka työskentelee yritysviestinnän ja vastuullisuuden parissa ja auttaa muita viestimään tuloksellisesti. Hän osallistui Kukoista kirjoittajana -koulutukseen kesällä 2019.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.