Johtamiskoulutus

Työturvallisuusriskit – kassakaappidokumentti?

Julkaistu 23.08.2017
Työturvallisuuden vaarat eivät katoa, vaikka niistä ei puhutakaan_Työturvallisuus | Johtamistaidon opisto JTO

Pistetäänkö paperit kuntoon vai mitä jos sittenkin innostuisimme?

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun työn vaaroista. Keskustelukumppanini, yrittäjänä toimiva henkilö, sanoi että työn vaaroja ei kannata niin kauheasti miettiä – saattaa käydä nimittäin niin, että ei uskalla mennä enää töihin.

Hänen työpaikallaan vaaroja oli tunnistettu, mutta niistä ei puhuta, eikä niitä varsinkaan huomioitu työn tekemisen yhteydessä. Paperit olivat siis kunnossa ja niitä säilytettiin kuin suurta aarretta verkkolevyasemalla, salasanojen takana tottakai.

Näin toimittiin siksi, että paperit ovat kunnossa, jos joku viranomainen tai ulkoinen auditoija niitä tiedustelee.

Paperit eivät takaa meille turvallista työpäivää

Jos pelkät työturvallisuusdokumentit takaisivat turvallisen työpäivän, meidän kannattaisi palkata kaikille työpaikoille joukoittain ihmisiä niitä tuottamaan.

Miten sitten on erilaisten työkalujen tai tutkimustiedon laita? Takaavatko ne meille turvallisen työpäivän?

Eivät takaa.Voimme ostaa työpaikalla maailman kalleimmat työturvallisuuden hallintaan kehitetyt työkalut ja raportointijärjestelmät tai teettää tutkimuksia ja edelleenkin työpaikkamme voi olla vaarallinen ja tapaturmia sattuu.

Voisiko ratkaisu olla ulkoistaminen? Ulkopuoliselle asiantuntijalle tai sisäisesti työsuojeluorganisaatiolle?

Ulkoistaminenkaan ei ole ratkaisu. Ulkopuolinen asiantuntija ei voi rakentaa turvallista työpaikkaa eikä työsuojeluorganisaatio voi yksin vastata turvallisuuden kehittämisestä.

Oikean vastauksen on siis oltava kopioiminen naapurilta?

Kun kopioidaan naapuriyrityksen hyväksi havaitut käytännöt ja aloitetaan noudattamaan niitä orjallisesti, sen on pakko toimia meilläkin? Ei toimi pääsääntöisesti sekään. Voimme toteuttaa esimerkiksi satoja turvallisuuden havainnointikierroksia ja täyttää papereita saamatta mitään tuloksia aikaan. Naapurilla se toimii ja meillä ei.

Miten voi olla mahdollista, että naapuri saa tuloksia aikaan ja me emme? Mitä siis tarvitaan?

Työturvallisuus tehdään elämällä työpaikan arkea

Tarvitaan koko työpaikan innostus ja mikä tärkeintä: tarvitaan rohkeutta uskoa omaan ammattitaitoon tehdä asioita järkevästi ja oman työpaikan yrityskulttuuriin sopivalla tavalla.

Kun innostus ja rohkeus on löytynyt, voidaan tehokkaasti hyödyntää erilaisia työkaluja, naapurin hyviä käytäntöjä, tutkimustietoa ja ulkopuolista asiantuntijuutta. Ja turvallinen työpaikka alkaa kehittymään, ihan varmasti. Samalla rahaakin säästyy, kun hankitaan vain sitä tekniikkaa tai ulkopuolista osaamista jota todella tarvitaan.

Suomessa eletään taloudellisesti lupaavaa syksyä. Useilla toimialoilla tulevaisuuden näkymät ovat suorastaan mahtavia. Samalla yritysten välinen yhteistyö lisääntyy ja tehdään paljon erilaisia kumppanuus- ja alihankintasopimuksia. Vaatimukset sopimuskumppaneille lisääntyvät kaiken aikaa.

Enää ei riitä, että työpaikalla on vaarat tunnistettu ja tietoa säilytetään kuin salaista aarretta. Sopimuskumppani haluaa tietoa myös työturvallisuuden jatkuvasta kehittämisestä. Näyttöä jatkuvasta kehittämisestä ei voi tehdä paperilla, se tehdään elämällä työpaikan arkea.

Rohkeasti omanlainen ote työsuojeluun

Alku aina hankalaa. Niin se on tässäkin kehittämistyössä. Koko työpaikan mukana oleminen on tärkeää.

Erityisen tärkeää on, että esimiehet pääsevät mukaan, keskeiseen rooliin, työturvallisuuden kehittämistyöhön. Samalla esimiehet näkevät, että työturvallisuus on muutakin kuin painavaa vastuuta, se on myös työpaikan kokonaisvaltaista kehittämistä ja tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistamista. Tähän keskeiseen rooliin esimiehet tarvitsevat tuekseen innostuneen porukan.

Esimiesten näkökulmasta suunniteltu koulutus+työpaja tarjoaa perusteita työturvallisuuden kehittämiseen ja apua oman rohkean tavan löytämiseen. Koulutuksen jälkeen jokaisella on valmiina omaan työpaikkaan soveltuvia ideoita ja käytännön toimenpidelistat.

 

Voidaanko sopia, että ihan jokaisella suomalaisella työpaikalla etsitään innostus tänä syksynä eikä keskitytä vain papereihin?

Päätös ei maksa mitään ja siihen voi jokainen vaikuttaa. Uskallatko innostua?

Innostuneita työpäiviä teille kaikille,

Mira

Ps. Keskustelukumppanini yrityksessäkin on lähdetty liikenteeseen. Oivallus syntyi, kun vaarat uskallettiinkin ottaa koko porukalla puheeksi. Voitte vain kuvitella, kuinka paljon uusia ideoita työturvallisuuden kehittämiseksi syntyi saman tien. Saattaa olla, että samalla löytyi se innostuskin. Vaikka sitä ei ehkä vielä ääneen uskalleta sanoakaan?

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.