Viestintäkoulutus

Strategiaa kannattaa tehdä asenteella

Julkaistu 05.03.2020

”Miksi tehdä yksin, kun voi tehdä yhdessä”, totesi työkaveri eräässä kokouksessa.

Lausahdus tiivisti jotain olennaista viestijän arjesta.

Olemme sivistyssäätiö Kansanvalistusseurassa päivittäneet tänä vuonna strategiaa ja yhdeksi johtoajatukseksi on noussut yhteiskehittäminen. Se on meille luonteva tapa työskennellä.

Olen mielissäni, että kysymykset ’miksi’ ja ’miksi ei’ ovat lennelleet meillä tiuhaan.

Jokainen viestinnän asiantuntija tunnistaa tilanteen.

Työmme puhuttelee päivittäin suuria ihmismääriä, eikä siinä voi nojata vain omaan näkemykseensä. Ammattitaitomme ydintä on ideoiden jalostaminen, maailman muutostrendien luotaaminen ja viestien työstäminen muiden kanssa.

Samasta syystä halusimme osallistua Digitaalisen viestinnän koulutusohjelmaan. Kun saamme lisää ymmärrystä viestinnän suurista muutoslinjoista, pystymme tekemään päätöksiä tietoon nojaten.

Tässä on selkeä yhtymäkohta organisaation strategiatyöhön.

Ajatusten tarkentaminen ja perusteleminen itselle ja muille on sekä viestinnän johtamisessa että strategian työstämisessä aivan ensisijaista. Kaiken taustalla vaikuttaa yhteinen käsitys toimintaympäristöstä, jossa ollaan.

Jatkuva kysyminen ja vastausten kuuleminen ohjaa ajattelua aina tarkempaan suuntaan.

Kutsuimmekin viime vuonna ihmisiä ja organisaatioita osallistumaan verkkoalustalla fasilitoituun keskusteluun, jotta saisimme viitteitä siitä, mitä meiltä odotetaan.

Kutsuimme ihmisiä myös mukaan verkkoaivoriiheen, jossa jokainen uusi vastaaja otti kantaa aiempien vastaajien ideoihin.

Mahtava aarreaitta yhdessä luotuja ajatuksia ja vastauksia miksi-kysymyksiin!

Näissä tilanteissa viestinnän asiantuntijan pitää olla herkkänä poimimaan oivaltavia ideoita talteen. Herkullisia tilanteita tulee vastaan jatkuvasti.

Taannoin eräs valokuvataiteilija hehkutti, että Kansanvalistusseuran historia on todella ’punk’. Aiemmin olimme saaneet tunnustusta pelottomuudestamme.

Siitähän se ajatus sitten lähti.

Uudessa strategiassamme on nyt ensimmäistä kertaa määritelty asenne.

Koska, miksipä ei?

Annu Griñan

Annu Griñan

Kirjoittaja Annu Griñan työskentelee viestintäpäällikkönä sivistyssäätiö Kansanvalistusseurassa, jonka asenteena on sivistyksen peloton puolustaminen. Hän osallistui syksyllä 2019 Inforin Digitaalisen viestinnän koulutusohjelmaan.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.