Kansainvälinen liiketoiminta, Työntutkimus ja kehittäminen

Valiolla kotimarkkinat yli rajojen

Julkaistu 08.11.2016
Valio

Valion kotimarkkina-alueeseen kuuluvat nykyisin Suomen lisäksi myös Ruotsi, Viro, Latvia ja Liettua.

Toiminta eri kielillä ja kulttuureissa on myös valmennuksen paikka.

– Nykyisen strategiamme mukaisesti Valio ei ole enää pelkästään suomalainen, vaan kotimarkkina-alue on laajentunut lähialueille. Lisäksi meillä on tytäryhtiöt Belgiassa ja USA:ssa. Töitä tehdään useilla eri kielillä ja työntekijöiden täytyy pystyä kommunikoimaan eri kulttuureista tulevien henkilöiden kanssa, kertoo Valion HR-asiantuntija Mari Blomqvist.

– Se on selkeä muutos toiminnassamme. Aikaisemmin Suomessa käytössä olleet toimintatavat eivät kaikki enää olekaan käyttökelpoisia uudella kotimarkkina-alueella, Valion HR-asiantuntija Mari Blomqvist kertoo. Hän auttaa Valiolla kaikkien tytäryhtiöiden henkilöstöpäälliköitä konsernin yhteisen henkilöstöpolitiikan toteuttamiseksi sekä tukee kansainvälistymistä Suomessa. Valiolla on noin 4 000 työntekijää, joista noin 3 400 Suomessa.

– Henkilökunnan valmennuksella haettiin työkaluja kansainväliseen toimintaamme, Mari Bolmqvist kertoo.

Räätälöityä valmennusta

MIFin (entisen Fintran) valinta valmennuskumppaniksi perustui aikaisempiin kokemuksiin.

– Muun muassa kansainvälisen myynnin henkilöstöä on käynyt MIFin avoimilla kursseilla ennenkin ja he ovat antaneet hyvää palautetta, Mari Blomqvist kertoo.

– Valio halusi omia, vain heidän henkilöstölleen tarkoitettuja valmennuksia, toteaa MIFin asiakkuuspäällikkö Eeva Källbacka.

– Valmennusten räätälöinti perustuu tilaajan omiin tarpeisiin sekä yrityksen että yksilön tasolla. Aluksi kartoitetaan yrityksen tarpeet, ja sen jälkeen jokaiselle osallistujalle lähetetään tarvekysely. Vastausten perusteella vielä täsmennetään valmennuksen sisältöä, Eeva Källbacka kertoo.

Valiolaiset hakevat MIFistä valmennusta pääasiassa vuorovaikutustaitoihin ja eri kulttuureihin liittyviin asioihin. Valmennusten teemoina on ollut mm. Communicating across Cultures, Presenting Internationally ja Negotiating Internationally.

– Meiltä on kursseilla käynyt henkilöstöä laajasti kaikilta toimialoilta: markkinoinnista, tutkimus- ja tuotekehityksestä, kansainvälisestä myynnistä ja tuotannosta.

Mari Blomqvist korostaa, että kaiken valmennuksen tavoitteena on saada siitä hyötyä jokapäiväiseen työhön.

– Ei valmennusta valmennuksen vuoksi eikä kursseille mennä sillä perusteella, että kollegalla oli siellä kivaa, Mari Blomqvist muistuttaa.

Tutustu tästä vientikoulutuksiimme.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.