Leadership training

Kestävä johtaminen - etiikka ja yritysvastuu esihenkilön työssä

kestävä johtaminen etiikka yritysvastuu

Kestävä toiminta, vastuullisuus ja etiikka ovat käsitteitä, jotka enenevässä määrin liitetään esihenkilön osaamisvaatimuksiin. Oletuksena on, että esihenkilöllä on näihin liittyviä työkaluja pakissaan. Monelle asia on kuitenkin varsin epämääräinen. Tästä koulutuksesta saat itsellesi hyödyllisiä mallipohjia ja hyviä käytänteitä eettiseen johtamiseen.

Globaalit haasteet (ilmastonmuutos, luontoresurssien riittämättömyys, köyhyys…) luovat paineita muuttaa organisaatioiden toimintaa kestävämpään suuntaan. Johtamisessa muutos näkyy mm. työyhteisöjen arvojen ja toimintatapojen eettisyyden korostamisena. Työn tekemisen merkitys ja työn tuloksen vaikuttavuus ovat jo joissain organisaatioissa osa onnistuneen johtamisen mittaristoa.

Organisaatioiden toiminnan kehittämisessä puhutaan yritysvastuusta tai organisaatioiden yhteiskuntavastuusta. Nämä liittyvät organisaatioiden ympäristölliseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen. Johtamisen kehittämisessä puhutaan eettisestä johtamisesta. Hyvän johtajan tulisi tunnistaa yritysvastuun rakentamisen tarkoitus ja hyöty sekä rakentamisen vaiheet ja työkalut. Hänen tulisi myös ymmärtää työn merkityksellisyyden arvo yhteisöllisyyden rakentajana sekä henkilöstön motivoinnin että sitouttamisen edistäjänä. Jälkimmäinen liittyy mm. eettisen johtamisen periaatteisiin.

Kohderyhmä

Koulutus on suunniteltu tiiminvetäjälle, esihenkilölle tai johtajalle sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Hinta 890 € (+ alv 25,5 %)

Koulutuskortilla maksettaessa 1 koulutuskorttipäivä.

Niklas Reuter

Niklas Reuter

MIF-verkostoasiantuntija, erikoistumisalueina projektihallinta, johtaminen ja yritysvastuu.

Contact Us

Follow us on Social Media