Luontaisten taipumusten analyysi, LTA antaa tietoa toimintamme taustalla vaikuttavista taipumuksista. Analyysin kautta opimme hahmottamaan ihmisten luontaisia vahvuuksia, kehityshaasteita ja erilaisuutta.
Luontaisten taipumusten analyysi LTA
Analyysi perustuu Carl Jungin luomaan ajattelutyylien teoriaan ja siitä edelleen kehitettyyn MBTI-malliin, jonka käyttö johtamis- ja esimiesvalmennusten sekä organisaation sisäisen yhteistyön kehittämisen apuvälineenä on levinnyt ympäri maailman.
Monet ovat todenneet, että analyysin avulla vuorovaikutusta jäsentävä ajattelumme nousee ihan uudelle tasolle - tasolle, jolla erilaisuudesta voi muodostua uudistumista ruokkiva voima.
Tätä koulutusta toteutamme erilaisina versioina asiakkaan tarpeista ja osallistujien tilanteesta riippuen.
LTA on saanut suurta kiitosta tekemisen helppoudesta ja tulosraportin selkeydestä. Eniten sitä on hyödynnetty johdon, esimiesten ja tiimien kehittämisessä. LTA-analyysi on saanut innostuneen vastaanoton. Viimeisen vuoden aikana on tilattu yli 3000 analyysia ja kysyntä on edelleen kasvussa.
Tavoitteet ja sisällöt
Analyysi on kehitetty luontaisten taipumustemme tunnistamiseen. Se antaa tietoa ja ideoita erilaisuudestamme. Se antaa tietoa myös vahvuuksistamme, asioista jotka kehittyvät meissä ilman suurempia ponnisteluja, olemalla vain oma itsemme. Vahvuuksiemme toinen puoli on heikosti kehittyneet osa-alueemme - asiat, joihin emme kiinnitä normaalisti huomiota. Joskus niiden tiedostamisesta on kuitenkin selvää hyötyä, koska jokainen pystyy kehittämään omia taitojaan myös näissä asioissa.
Tavoitteena on tunnistaa oma luontainen taipumus
Tavoitteena on oppia hyödyntämään LTA:n tietoa johtamis- ja vuorovaikutustyössä
10.12.2024 | Oulu | Vocational qualifications | Leadership trainingToimitko tiimin esihenkilönä tai oletko aloitteleva työryhmän vetäjä? Kaipaatko työkaluja työn organisointiin ja käytännön tilanteisiin? Tule kehittämään ammattitaitoasi ja pätevöitymään...
3.12.2024 | Helsinki | Skills for experts | People and Processes | Leadership training | Process developmentParas tapa lähteä kehittämään asiakaslähtöistä toimintakulttuuria eli palvelukulttuuria on osallistaa kaikki asiakaspalvelussa, tukitoiminnoissa ja lähijohtamisessa toimivat ihmiset mukaan kehittään sekä...
Helsinki | Leadership trainingTässä tekoälykoulutuksessa pääset konkreettisten esimerkkien kautta tutustumaan miten tekoäly voi auttaa johtamisen eri osa-alueilla. Vuoropuhelu tekoälyn kanssa on tehokas tapa...