search login
Blogi

Johdon työnohjaaja on johtajan luottokumppani

 

’Teenkö tuloksen kannalta varmasti oikeita asioita?’
’Aikani ei riitä – keskitynkö oleelliseen, osaanko priorisoida oikein?’
’Teenkö asiat parhaalla mahdollisella tavalla ja niin, että alaisteni on mahdollista onnistua omassa työssään?’

Työelämä on hektistä, kiire painaa päälle. Muutokset seuraavat toisiaan kiihtyvällä vauhdilla. Tulosodotukset kasvavat samalla, kun resurssit kutistuvat. Työyhteisö tarvitsee haasteidensa keskellä tukea, näkemystä, rajaamista. Johtajan työpöydällä on yhtä aikaa niin suuria, strategisia kysymyksiä kuin arkisia käytännön haasteitakin. Työ tuo mukanaan asioita, joita ei vielä hetki sitten tiedetty olevan olemassakaan. Ajankäyttö sirpaloituu.

Johtaja mahdollistaa tuloksellisuuden ja työhyvinvoinnin – yksinkö?

Johtaminen vaikuttaa merkittävästi työntekijän työmotivaatioon, työhön sitoutumiseen sekä siinä jaksamiseen. Johtaja mahdollistaa alaistensa työssä onnistumisen; eikä vain onnistumisen, vaan myös kehittymisen ja menestymisen. Johtajan vaativa kaksoisrooli on työskennellä sitoutuneesti sekä työyhteisön hyvinvointia että yrityksen menestymistä varten. Siinä on tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Johtajan paikka on usein yksinäinen ja arki pirstaleinen. Johtaja toimii eri suunnista tulevien odotusten ja vaatimusten ristitulessa, hän kantaa harteillaan suurta vastuuta. Voiko tästä kaikesta selvitä ilman luottosparraajaa? Tarvitseeko selvitä yksin?

Uusia näkemyksiä johtamiseen

Johtajakin on ihminen. Hänkin tarvitsee pysähtymistä ja etäisyyttä asioihin, aikaa vaihtuvien tilanteiden jäsentämiseen, tilaa vaihtoehtoisten näkökulmien tutkimiseen ja sparrausta päätöksentekoon. Koulutettu johdon työnohjaaja, jolla itselläänkin on näkemystä johtamisen edellytyksistä, voi olla haasteidensa keskellä painivalle johtajalle se kaivattu luottokumppani. Työnohjaajan kanssa johtaja voi luottamuksellisesti selkeyttää johtamisen perustehtävää, jäsentää käsillä olevaa tilannetta, hakea perspektiiviä haasteisiin ja löytää prioriteetteja sekä uusia, luovia ratkaisuja.

Ammatillisen identiteetin vahvistumisella tuloksia

Työnohjaaja ei koskaan pyri ottamaan vastuuta pois ohjattavaltaan eikä ohjeistamaan, kuinka tulisi tehdä, vaan hänellä on koulutuksensa ja kokemuksensa myötä kyky auttaa ohjattavaansa oivaltamaan ratkaisut itse. Työnohjattava, johtaja, määrittelee itse tarpeensa ja tavoitteensa työnohjaukselle. Hän on keskiössä. Haastavien tilanteiden ja asioiden jäsentämisen myötä lisääntyvä hallinnan tunne vahvistaa johtajan voimavaroja ja omaa työhyvinvointia. Ammatillinen identiteetti vahvistuu. Myönteiset vaikutukset heijastuvat suoraan sekä tulokseen että työyhteisöön.

Johdon työnohjaus kasvattaa suosiotaan myös yksityisellä sektorilla. Säännöllinen työnohjaus tuottaa moninkertaisesti takaisin siihen kulutetun ajan ja rahan. Astumalla hetkeksi sivuun työn ytimestä näkee kirkkaammin.

Kirjoittaja: Sirkka Nyyssönen, KTM, johdon työnohjaaja ja coach (Master-CSLE)

Sirkka Nyyssösellä on usean vuoden kokemus vaativien muutosprosessien läpiviennistä ja liiketoiminnan kasvua tukevien prosessien kehittämisestä. Sirkalla on laaja ja monipuolinen 

toimialaosaaminen sekä ammattijohtajana että liikkeenjohdon konsulttina ja valmentajana. Hän toimii johdon ja esimiesten työnohjaajana ja sparraajana .


Sirkka-Nyyssönen-valmentaa-Johtamistaidon-opisto-JTO-Johdon-ja-esimiesten-työnohjaajan-koulutusohjelmassa

Sirkka Nyyssönen valmentaa mm. Johtamistaidon opisto JTO:n Johdon ja esimiesten työnohjaajan koulutusohjelmassa.

Pysy ajantasalla

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla Management Institute of Finland MIF Oy:n uutiskirjeen kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista seminaareista ja mielenkiintoisia blogikirjoituksia. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 1–2 kertaa kuussa – sen tilaus on maksutonta, ja voit perua sen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.

Tilaa uutiskirje