Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 3.12. – halu ostaa suomalaista työtä tukevia tuotteita ja palveluita historiallisen korkealla

Julkaistu 01.12.2021
MIF Osta työtä Suomeen

Seitsemättä kertaa järjestettävä Osta työtä Suomeen -päivä puhuttelee suomalaisia aiempaa vahvemmin. Tästä kertoo se, että peräti 94 prosenttia suomalaisista haluaa tukea kotimaista työllisyyttä ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita. Tämä luku on ennätyskorkealla tutkimustemme mukaan, ja varmasti saanut vahvistusta koronan aikana. Pandemia on saanut suomalaiset ymmärtämään suomalaisen työn merkityksen. Häiriöt tuotteiden sekä osa- ja puolivalmisteiden saatavuudessa globaaleilla markkinoilla ovat vahvistaneet kotimaisten tuotantoketjujen asemaa.

Avainlippuyrityksenä MIF on mukana 3.12. Osta työtä Suomeen -päivässä, joka osuu tärkeään ajankohtaan ennen joulusesonkia. Päivän tarkoitus on pysähdyttää miettimään omia valintojaan ja niiden vaikutuksia. Tempaus haastaa ostamaan teemapäivänä vain suomalaista työtä tukevia tuotteita ja palveluita. Vaikka Suomen talouden elpyminen viime vuoden taantumasta on ennakoitua vahvempaa ja laaja-alaisempaa, talouden kehittymisen epävarmuus tuo tummia pilviä taivaallemme. Kotimarkkinoiden merkitys taloutemme perustana on suuri. Joulukaupan kulutuskysynnän kohdentaminen suomalaista työtä tukeviin tuotteisiin ja palveluihin on jokaisen suomalaisen käsissä olevaa työllisyyspolitiikkaa.

Me MIFillä valitsimme Osta työtä Suomeen -päivään mukaan kolme hyödyllistä koulutusta:

Saat näistä koulutuksistamme 15 % edun koodilla OTS2021. Koodi on voimassa 12.12.2021 asti. Tutustu myös Osta työtä Suomeen -kampanjasivuun.

”Valitessamme koulutuksia Osta työtä Suomeen -päivään painotimme yleisesti työelämän valmiuksia nostavia koulutuksia.”, kertoo Tieturin liiketoimintajohtaja Pauliina Lautanen-Nissi. ”Sitoudumme näin jälleen kerran edistämään yhteiskunnan, organisaatioiden ja yksilöiden menestystä kehittämällä työntekijöiden taitoja ja siten työhyvinvointia.”

10 euroa 10 000 työpaikkaa – pienillä valinnoilla on suuri merkitys

Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi vuodessa 10 000 työpaikkaa. Jokaisella valinnalla on merkitys, ja pienistä puroista koostuu iso virta. Teemapäivän avulla halutaan saada kuluttajat pohtimaan kulutusvalintojaan ja kannustaa heitä valitsemaan ostoksensa suomalaista työtä ajatellen.

Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että kuluttamisella voi vaikuttaa. Työllistävyysvaikutusten lisäksi vastuullisuus on suuri yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa tänä päivänä sekä kuluttajien, julkisten hankkijoiden, että yrityshankkijoiden ostopäätöksiin. Kotimaisen tuotteen tai palvelun valitseminen on vastuullisuusteko.

”Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen sekä paikallisen yrittäjyyden tukeminen ovat vastuullisuustekoja. Valmistajat ja palveluiden tuottajat luovat työpaikkoja Suomeen ja vahvistavat sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointiamme. Monelle yritykselle ja sen työntekijöille joulukaupan merkitys on keskeinen. Viisaalla ja lämminsydämisellä valinnalla voimme olla tukemassa suomalaisten työllisyyttä näinä poikkeusaikoina”, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

”Toivomme kaikkien suomalaisten tarttuvan Osta työtä Suomeen -päivän haasteeseen ja miettivän valintojansa. Jo kympillä kuussa voi vaikuttaa”, jatkaa Lausala ja kannustaa ihmisiä olemaan aktiivisia myös sosiaalisessa mediassa.

Osta työtä Suomeen -päivään voi osallistua ostamalla kotimaista, haastamalla ystävät mukaan ja osallistumalla keskusteluun somessa. Yrityksille on myös jaossa teemapäivän ilmeen mukaista materiaalia. Sosiaalisessa mediassa ovat käytössä tunnisteet #ostatyötäsuomeen ja #kymppikotimaiseen.

Tutkimustiedot perustuvat Taloustutkimuksen Suomalaisen Työn Liitolle toteutettuun tutkimukseen, joka toteutettiin elokuussa 2020. Siihen vastasi 1 520 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.