Isänä hiekkalaatikon reunalla

Julkaistu 22.02.2018
Isona hiekkalaatikon reunalla -blogi kuvituskuva

Mitä sinä oikeastaan teet työksesi, kysyi lapseni noin kymmenen vuotta sitten. Olin silloin ollut viestintäjohtajana toistakymmentä vuotta, eikä vastauksen antaminen ollut silti helppoa.

– No kuuntelen. Ja kysyn. Ja sitten yritän ymmärtää, mitä ympärillä on tapahtunut tai tapahtumassa ja millä asioilla on merkitystä työnantajalleni. Ja sitten ehdotan keiden kanssa näistä asioista kannattaa keskustella, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin.

– Onko toi niinku jotain työntekoa, kuului lapseni vastaus.

Vuosien varrella olen sitten kysynyt samaa monelta johtajalta. Mitä oikeastaan teet työksesi? Viestintäjohtajille on useimmiten määritelty perussetti: vastuu sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, tiimin esimiehisyys, johdon tukeminen, media- ja yhteiskuntasuhteet. Tuo lista ei kuitenkaan kerro oikeasti mitään viestintäjohtajan käytännön työstä.

Olemme valmennuksissa menneet viestintäjohtajien toimenkuvassa syvemmälle ja pohtineet, mitä rooleja viestintäjohtajalla töissä todellisuudessa on.

Lista on useimmilla pitkä, mutta silmiä avaava: strategi, lastentarhanopettaja, joukkuevalmentaja, ladunavaaja, matkaopas, mentori, järjen ääni, suomentaja, kriisiapu, palveleva puhelin, digivelho, sosiaalisen median guru jne. Useimmilla rooleja tulee vähintään parikymmentä, kerran joku sai kirjattua jopa viisikymmentä erilaista työroolia. Jokainen rooli vaatii omanlaistaan osaamista ja taitoja. Ei ihme, että joskus uuvuttaa.

Useat valmennettavat ovat kertoneet, että heidän työnsä on yhä enemmän alkanut paisua joka suuntaan. Jotkut kokivat vastaavansa vähän kaikesta, varsinkin silloin, jos joku menee pieleen.

Monelle viestintäjohtajalle on vasta roolikarttoja tehdessä avautunut, mistä heidän työssään on todella kyse ja mitä osaamista heiltä oikeasti vaaditaan. Roolien listaamisen avulla on myös voitu löytää organisaatiolle tärkeimmät viestinnän tehtävät ja rajata pois turhia aikaa ja energiaa syöviä puuhia. Parhaimmillaan koko viestinnälle on laadittu roolikartta, jonka avulla on pystytty arvioimaan oikeat osaamis- ja asennetarpeet koko viestintäyksikölle.

Viestintäjohtajalle eikä koko viestintäyksiköllekään ei ole olemassa yhtä vakioitua roolitusta vaan sen määrittelee organisaatio ja sen tarpeet. Kun viestinnän roolikarttoja on esitelty johtoryhmässä, vasta silloin muillekin on avautunut viestinnän todellinen merkitys organisaatiolle. Parhaissa tapauksissa viestinnän strateginen asema on vahvistunut huomattavasti.

Eräs viestintäjohtaja kertoi valmennuksessa, että juuri tällä hetkellä hänen roolinsa on kuin isällä hiekkalaatikon reunalla – lapset pitäisi saada leikkimään yhdessä ja samalla pitää huoli, että muillakin vanhemmilla laatikon reunalla on sama tavoite.

Roolikartan laatiminen on yksi valmennuspäiväni teemoista Viestintäjohtajan kehittymisohjelma VPK Executivessa.

Lue lisää Inforin arvostetusta Viestintäjohtajan kehittymisohjelma VPK Executivesta ja lataa esite!

Kouluttaja, jolla on johtanut 20 vuoden ajan viestintää yrityksissä ja järjestöissä | Infor

Kirjoittaja: Leena Jaakkola, viestinnän valmentaja

Leena Jaakkola on johtanut 20 vuoden ajan viestintää yrityksissä ja järjestöissä. Hän toimi lokakuun 2014 loppuun asti Elinkeinoelämän keskusliiton viestintäjohtajana ja aloitti omassa viestintäyrityksessään joulukuun alussa 2014. Hän on johtanut viestintää ja ollut johtoryhmän jäsenenä Keskuskauppakamarissa, SRV Groupissa, Yleisradiossa, Finnverassa ja EK:ssa ja toiminut Sanoma Magazinesin Yritysjulkaisujen johtajana. Hänellä on vankka kokemus ylimmän johdon, esimiesten ja asiantuntijoiden viestinnän valmennuksesta, strategisesta viestinnän suunnittelusta, kriisitilanteiden viestinnästä ja erilaisten muutosten viestinnästä sekä mediasuhteiden hoidosta.

Muita liittyviä sisältöjämme

Blogi

Webinaarit

Ajankohtaista

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Tilaa maksuton uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet mm. ajankohtaisista koulutuksista ensimmäisten joukossa, saat tietoa maksuttomista webinaareista ja oppaista sekä mielenkiintoisista blogikirjoituksista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi 2–4 kertaa kuussa.