Minä rakastan nelikenttiä ja prosessikaavioita. En siksi, että pääni olisi insinöörimäisen systemaattinen vaan päinvastoin. Koska ajatukseni juoksevat innokkaasti laukalle heti,...
Henkilöstöammattilaisten työ on ollut hurjassa ristipaineessa viimeiset vuodet. Pandemian päätyttyä globaali maailmantalous yskähteli viime vuonna Ukrainan kriisin, inflaation ja jakelukanavahaasteiden...
Johtamisessa ja muodissa on jotain samaa. Kumpikin herättää suuria tunteita, elää vahvasti ajassaan ja uudistuu jatkuvasti. Kumpikin myös kierrättää aiemmin...
Vuosia sitten olin matkalla New Yorkiin. Vieressäni matkustanut herra paneutui tarkasti tekstiin, joka näytti jonkinlaiselta raportilta. Sitten hän kääntyi minua...
Työhyvinvointi ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä korkealla johdon agendalla. Se on siirtynyt juhlapuheista suunnittelun keskiöön, kun katsotaan organisaation toimintakykyä,...
Kun keskustelun aiheeksi nousee kyberturvallisuus, ajattelemme helposti, että kyse on vain tietotekniikkaan liittyvistä asioista, jotka eivät minulle kuulu. Kyberturvallisuudessa on...
Hybridikoulutus on parhaimmillaan keino taklata työelämän koulutuksiin liittyvät ongelmat, jotka aiemmin ovat aiheuttaneet osallistumishaasteita tai korkeita kustannuksia. Tai ehkä niihin...
Syyskuussa toteutui Nordic Business Forum kolmen pitkän taukovuoden jälkeen. Se toi tuttuun tapaan Helsinkiin joukon kansainvälisiä puhujasupertähtiä. Vaikka esiintyjille varattu...
Henkilöstökyselyn funktio on selkeä. Sen kautta organisaatio haluaa saada tietoa henkilöstönsä tilanteesta. Kysely antaa kokonaiskuvaa johtamisen laadusta, sitoutumisesta, motivaatiosta, vuorovaikutuksesta...
Quiet quitting on yksi tämän hetken polttavista keskusteluista anglosaksisessa työmaailmassa. Termi tarkoittaa asennetta työntekoon, jossa sielu ja tunteet eivät ole...