Vaikuttava viestintä

Kasvata vaikutusvaltaasi

Kyky vaikuttaa myönteisesti muihin ja luoda vuorovaikutusta ovat tärkeimpiä työelämätaitoja. Vaikuttavaksi viestijäksi oppii tunnistamalla oman tyylinsä eli vahvuutensa ja heikkoutensa. Lisäksi vaikuttamistaitoja voi kehittää harjoittelemalla niitä systemaattisesti.

Kasvata vaikutusvaltaasi -koulutus auttaa kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin eri tilanteissa ja tukee vuorovaikutustaitoja käytännönläheisellä tavalla.

Toteutamme koulutuksemme paikan päällä tai etänä tilanteen mukaan.

Tule hiomaan vaikuttamistaitojasi!

Emme ole työelämässä yksin. Oma onnistumisemme ja asioiden vieminen eteenpäin vaativat yhä enemmän vaikuttamistaitoja. Se on osaamista, jota jokainen pystyy halutessaan kehittämään.

Koulutus järjestetään koronatilanteesta riippuen lähiopetuksena Helsingissä Töölönlahden koulutuskampuksella osoitteessa Mannerheimintie 15, etänä tai hybridimallisena.

Kenelle Kasvata vaikutusvaltaasi -koulutus sopii?

Koulutus on tarkoitettu kaikille, joilla on työssään tarve vaikuttaa muihin ihmisiin. Koulutus sopii erityisen hyvin ihmisille, jotka ohjaavat tai johtavat muita.

Kasvata vaikutusvaltaasi -koulutuksen sisältöjä

  • Vahvan vaikuttamisen malli
  • Vaikuttamisen kulmakivet: tavoitteellisuus, läsnäolo ja kyky luoda luottamusta
  • Osallistavat vaikuttamistaidot: kuuntelun, kyselyn ja vuorovaikutteisuuden kehittäminen
  • Vaikuttavan viestin luominen ja esittäminen, motivaatio ja innostus
  • Vaikuttava viestintä ja persoona
  • Ihmisten johtamisen lainalaisuudet – olit sitten johtaja tai asiantuntija
  • Vaikutustaidot haastavissa tilanteissa

Koulutuspäivä koostuu tietoiskuista, harjoituksista ja palautteesta. Saat konkreettisia työkaluja ja oppeja, jotka voit ottaa käyttöösi välittömästi.

Kasvata vaikutusvaltaasi -koulutuksen hyödyt

  • Tunnistat omat vahvuutesi ja kehityskohteesi sekä itselle luontaisimman tyylin vaikuttaa toisiin
  • Opit käyttämään vahvan vaikuttamisen mallia ja soveltamaan sitä omassa työssäsi
  • Saat työkaluja vuorovaikutteisuuden lisäämiseen ja hyödyntämiseen
  • Opit rakentamaan ja pitämään vaikuttavia esityksiä
  • Saat toimintamalleja haastavien vaikutustilanteiden hoitamiseen

Koulutuksen aikana harjoittelet ja saat henkilökohtaista palautetta. Voit harjoitella ajankohtaisen haasteen tai sidosryhmän kohtaamista ja saada käytännönläheisiä neuvoja, joita voit hyödyntää heti koulutuksen jälkeen.

Koulutukseen osallistujat saavat Kasvata vaikutusvaltaasi. Vahvan vaikuttamisen opas -kirjan (Kauppakamari 2021, ovh. 59 €). Päivän kouluttajana toimii Sini Vikkula, joka on yksi kirjan kirjoittajista.

Hinta 690 € (+ alv 24%)

Koulutuksen järjestää Infor. Koulutuksen hinta on 690 euroa (+ alv. 24 %). Hinta sisältää koulutuksen, materiaalit sekä lounaan ja taukotarjoilut Helsingin lähipäivissä.

Kysy ryhmähintaa useammalle osallistujalle samasta organisaatiosta!

Haluatko kysyä lisää tai tilata vastaavan koulutuksen organisaatiollesi?

Ota meihin yhteyttä!